Takaisin

13.09.2022 | Helsinki Cine Aasia

Elokuvamusiikki – tukija vai tappaja? SARVin paneelikeskustelu R&A-festivaalilla

Musiikki on olennainen osa elokuvan monia taiteenlajeja lävistävää katsojakokemusta, tunnelman ja merkitysten luoja itsessään.

Suomen arvostelijain liiton musiikki- ja elokuvajaostojen järjestämässä paneelissa keskustellaan musiikin roolista elokuvassa monella eri tasolla: elokuvan score-musiikista, viime aikoina yleistyneestä pop-kappaleiden käytöstä elokuvassa sekä elokuvatarinan sisäisestä musiikista. Milloin musiikki tukee ja vahvistaa tarinaa, milloin sitä on liikaa? Miten elokuvan musiikki luodaan osaksi sen ääniraitaa?

Keskustelijat:
Elokuvaohjaaja Aino Sunin vahvasti musiikkia monella tasolla käyttävä elokuva Sydänpeto oli maailman ensi-illassa Göteborgin elokuvafestivaalilla ja saa Suomen ensi-iltansa R&A-festivaalilla. Hänen dokumenttielokuvansa Never Again kuvasi räpmuusikko Mercedes Bentsoa.

Pessi Levanto on Suomen eturivin elokuvasäveltäjiä. Hän on tehnyt musiikin yli kolmeenkymmeneen pitkään teatterielokuvaan ja kymmeniin dokumentteihin, tv-sarjoihin ja lyhytelokuviin. Levanto on lisäksi kysytty sovittaja ja on julkaissut seitsemän omaa levyä sekä toiminut muusikkona laaja-alaisesti niin rock-, jazz- kuin orkesterimaailmoissa.

Toimittaja ja elokuvakriitikko (Helsingin Sanomat) Leena Virtanen

Keskustelun moderoi SARVin elokuvajaoksen puheenjohtaja Eija Niskanen.

Aika: Perjantaina 16.9.2022 klo 18.00
Paikka: Festivaalikeskus, Bio Rex, Mannerheimintie 22–24, Helsinki, 2. krs
Järjestäjät: Suomen arvostelijain liiton (SARV) elokuva- ja musiikkijaokset yhteistyössä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kanssa

Keskustelu on suomeksi. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Lisätietoja: SARVin elokuvajaoksen puheenjohtaja Eija Niskanen, eija.niskanen@gmail.com