Takaisin

13.09.2022 | Filmikamari

Alli Haapasalon Tytöt tytöt tytöt Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Alli Haapasalon ohjaama elokuva valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon. Elokuva kertoo kolmesta tytöstä aikuisuuden alussa, heidän suhteistaan ja rakkauksistaan.

Suomen Filmikamari ry:n tiedote, julkaistavissa heti.

Elokuvan pääosia näyttelevät Linnea Leino, Aamu Milonoff ja Eleonoora Kauhanen.

Tytöt tytöt tytöt on ensimmäinen pitkä suomalaiselokuva, joka on päässyt Sundancen elokuvajuhlien kilpasarjaan. Tytöt tytöt tytöt sai festivaalin yleisöpalkinnon. Elokuva kilpaili myös Berliinin elokuvajuhlilla Kristallikarhu-palkinnosta.

Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 14. huhtikuuta 2022 ja sen levitti elokuvateattereihin Nordisk Film.

Suomen Oscar-raati luonnehti elokuvaa eheäksi elokuvaksi, joka herätti tunteita ja piti poikkeuksellisen hyvin otteessaan. Elokuva on jokaiselta elokuvanteon osa-alueelta korkeatasoinen ja lajityyppinsä kirkkainta kärkeä. Näyttelijäntyötä pidettiin erinomaisen raikkaana ja tuoreena.

Elokuvan ovat tuottaneet Leila Lyytikäinen ja Elina Pohjola Citizen Jane Productionsista. Käsikirjoituksen ovat laatineet Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen.

Elokuvan taiteelliseen ryhmään kuuluvat muun muassa kuvaaja Jarmo Kiuru, leikkaaja Samu Heikkilä, lavastaja Laura Haapakangas, äänisuunnittelija Anne Tolkkinen sekä puvustussuunnittelija Roosa Marttiini.

Suomen Oscar-valinnasta vastaa Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-ammattilaisten raati. Valintaraadin jäseninä olivat tuottaja Max Malka, ohjaaja Tommi Seitajoki, säveltäjä Lauri Porra, näyttelijä Katri-Maria Peltola ja kansainvälisen osaston päällikkö Jaana Puskala. Raadin sihteerinä toimi Susanna Shepherd ja puheenjohtajana Tero Koistinen Suomen Filmikamari ry:stä.

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. tammikuuta 2022 ja 30. marraskuuta 2022 välisenä aikana.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan 24. tammikuuta 2023. Oscar-palkinnot jaetaan 12. maaliskuuta 2023 ympäri maailmaa televisioitavassa gaalassa.

Tietoja Oscar-palkinnosta: www.oscars.org  

Oscar-palkintokategorioiden säännöt: www.oscars.org/oscars/rules-eligibility