Takaisin

20.12.2021 | DocPoint

DOCPOINT TUO YLEISÖN AIDOILLE PAIKOILLE – TAVASTIA-ELOKUVAN ENSI-ILTA TAVASTIALLA

DocPoint ja Tavastia-klubi tuovat yhteistyössä ensi-iltaan Tavastian 50-vuotisesta historiasta kertovan uutuuselokuvan. Elokuvan ainutlaatuinen ensiesitys nähdään Tavastialla 2.2.2022.

Suomen suurin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint ja Suomen maineikkain rock-instituutio Tavastia-klubi tuovat yhteistyössä ensi-iltaan Antti Kuivalaisen ohjaaman elokuvan SITTEN AJAT MUUTTUIVAT. Lämminhenkinen ja liikuttava dokumenttielokuva kertoo Tavastia-klubin värikkäistä vaiheista vuodesta 1970 lähtien.

Vuosien saatossa Tavastiaa on paheksuttu, ihailtu ja ikonisoitu. Elokuva juhlistaa Tavastian 50-vuotista taivalta ja seuraa, miten Jussi Raittisen muistorikas Tavastia-rock taipuu uudelle vuosituhannelle garagerock-duo Ursus Factoryn käsittelyssä. Tavastia-muistonsa elokuvassa jakavat niin suomirockin pioneerit kuin uuden sukupolven muusikot. Raittisen ja Ursus Factoryn lisäksi ääneen pääsevät muun muassa Ismo AlankoJ. KarjalainenAija PuurtinenVille ValoSanni ja Jare & VilleGalle.

Dokumentti käsittelee musiikkihistoriaa artistien henkilökohtaisten kokemusten kautta. Samalla se on kertomus koronan aiheuttaman poikkeustilan vaikutuksista Tavastian sekä artistien elämään. Juhlavuodesta tuli selviytymistarina ja dokumentista elokuva ihmisten kaipuusta yhteisten musiikkielämysten äärelle. Elokuvan on tuottanut Illume Oy.

Sitten ajat muuttuivat saa ensi-iltansa asiaankuuluvasti Tavastialla keskiviikkona 2.2.2022. Näytöksen jälkeen ohjaaja Antti Kuivalainen kertoo elokuvan tekemisestä ja vastaa yleisön kysymyksiin. Sisäänpääsy tapahtumaan maksaa 20 euroa. Tarkemmat tiedot ja lipunmyynti löytyvät Tiketin kautta.

DocPoint järjestetään 21. kerran Helsingissä 31.1.–6.2.2022. Festivaalilla nähdään yhteensä noin sata dokumenttielokuvaa. Ohjelmisto julkistetaan 10.1.2022,  jolloin myös näytöskohtaiset liput tulevat myyntiin. Osa ohjelmistosta on katsottavissa verkkonäytöksinä koko Suomessa.


“Mutta sitten ajat muuttuivat
nyt soikin Hämiksellä Tavastia-rock
Toi uusi aika toiset tanssijat
meille kelpaakin nyt
ainoastaan Tavastia-rock”


- Jussi Raittinen & The Boys: Tavastia-rock


Lisätiedot, kuvat ja haastattelupyynnöt:
Pyry Waltari
DocPoint
Tiedottaja
040 716 8748
press@docpoint.fi