Takaisin

05.10.2021 | Nelonen Media

Syke-elokuva: Hätätila saa ensi-iltansa 5. marraskuuta!

Syke-elokuva: Hätätila saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan 5. marraskuuta. Elokuvan pääosissa nähdään Iina Kuustonen ja Riku Nieminen ja mukana on monta fanien rakastamaa Syke-hahmoa. Elo

Syke-elokuva: Hätätilassa Iiris (Iina Kuustonen) yrittää toipua vaikeasta erostaan Artturiin (Juha-Tapio Arola) ja tapaa yllättäen kiinnostavan ja lohdutusta tarjoavan Antonin (Riku Nieminen). Suhde ei kuitenkaan pääse etenemään alkua pidemmälle, sillä Iiriksen poika Niilo (Noa Tola) sairastuu yhtäkkiä. Niilo tarvitsisi vain pienen operaation, mutta pojan päästyä leikkaussaliin sairaala joutuu verkkohyökkäyksen kohteeksi. Käynnistyy trilleri, jossa juostaan aikaa ja mahdottomaksi käyviä olosuhteita vastaan.  

Kuustosen lisäksi elokuvassa nähdään muutkin Sykkeen alkuperäisen hoitajanelikon jäsenet. Johannan roolissa Leena Pöysti, Lenitana Lena Meriläinen ja Marleenan roolissa Tiina Lymi, joka piipahtaa elokuvassa yllättävällä tavalla.

Mukana on lisäksi monta tuttua Syke-hahmoa: Holopainen (Jarkko Niemi), Max (Antti Luusuaniemi), Ilmari (Matti Ristinen), Aino (Amelie Blauberg), Leevi (Valtteri Lehtinen), Jesse (Sebastian Rejman), Marjut (Jaana Pesonen), Sonja (Iida-Maria Heinonen), Nikke (Janne Saarinen), Artturi (Juha-Tapio Arola), Elina (Krista Putkonen-Örn) sekä Uffe (Pedram Notash). Syke-elokuvassa nähdään myös mm. Martti Suosalo, Vera Kiiskinen ja Ernest Lawson.

"Olen ollut Syke-sarjassa mukana alusta lähtien, enkä ole kohdannut yhtä intohimoisia faneja minkään muun kameratyöni yhteydessä. Elokuvalla on paljon annettavaa Syke-faneille, mutta se sopii myös heille, jotka eivät ole sarjaa aikaisemmin katsoneet. Liput kannattaa varata etukäteen, jos mielii paikan ensi-ilta viikonloppuun. Olen ylpeä elokuvasta ja sen työryhmästä, enkä malta odottaa että pääsen katsomaan sen täydessä elokuvasalissa. Eläköön elokuva!" iloitsee Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkö Antti Luusuaniemi.

Elokuvan on ohjannut myös Syke-sarjaa ohjannut Toni Laine. Elokuvan tuottaa Yellow Film & TV ja sen on käsikirjoittanut Syke-sarjan luoja Petja Peltomaa. Levittäjänä toimii Nelonen Media. Elokuvan kesto on 1 h 40 min ja ikäraja K-12. Elokuvaan voi ostaa lippuja 20. lokakuuta alkaen.