Takaisin

26.09.2021 | Helsinki Film Festival

Rakkautta & Anarkiaa päätökseen – vaikeuksien kautta voittoon

Suomen suurin elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa päättyy sunnuntaina 26. syyskuuta. Festivaalin näytöksiin ja tapahtumiin osallistui yhteensä 40 000 kävijää.

34. Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa päättyy sunnuntaina 26. syyskuuta. Elokuvan juhlaa vietettiin pääkaupunkiseudulla yhdentoista päivän ajan. Päätöselokuvana esitetään Mia Hansen-Løven ohjaama BERGMAN ISLAND.

Yleisö löysi tiensä takaisin elokuviin ilahduttavan runsaslukuisesti yleisörajoituksista huolimatta. Vielä syyskuun alussa oli epävarmaa, pystytäänkö festivaali ylipäänsä järjestämään, mutta lopulta Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin elokuvanäytöksiin ja oheistapahtumiin osallistui yhteensä noin 40 000 kävijää. Viime vuoden festivaalille osallistui 29 000 kävijää.

Yksittäisistä festivaalielokuvista suurimman yleisön sai thaimaalaisen Apichatpong Weerasethakulin ohjaama MEMORIA. Elokuvan seitsemään näytökseen myytiin yhteensä noin 1 200 lippua. Tämä on hämmästyttävä saavutus katsojaa haastavalle meditatiiviselle elokuvalle, joka ei ole tulossa laajempaan levitykseen Suomessa.

Muita hittielokuvia olivat stripparisaaga ZOLA, pornoteollisuutta ruotiva PLEASURE sekä norsunluurannikkolainen vankilasatu NIGHT OF THE KINGS. Kotimaisen elokuvan poikkeuksellinen menestysvuosi toi huomattavan mielenkiinnon myös elokuvien HYTTI NRO 6, GULED & NASRA sekä SOKEA MIES JOKA EI HALUNNUT NÄHDÄ TITANICIA ympärille, kun nämä viimeinkin oli mahdollista nähdä valkokankaalla Suomessa.

Niin ikään festivaalin lyhytelokuvaohjelmisto Cut to the Chase – R&A Shorts kiinnosti yleisöä. Lyhytelokuvien kotimaisen kilpailun pääpalkinnon voitti Emilia Hernesniemen elokuva HEI HEI TORNIO, jossa torniolainen ylioppilas valmistautuu muuttamaan Helsinkiin. Pääpalkinnon lisäksi elokuva sai uudelle tekijälupaukselle myönnettävän Uusi aalto -palkinnon, jonka rahoittaa Suomen elokuvasäätiö.

Rinnakkain Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kanssa järjestettiin Suomen suurin elokuva-alan ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair, joka vietti 10-vuotisjuhlaansa. Tapahtuma järjestettiin sekä paikan päällä Helsingissä että verkossa, ja siihen osallistui yli 400 elokuva-alan ammattilaista 27 maasta. Tapahtuman projektikilpailun voitti Aleksi Salmenperän ohjaama Kupla.

Festivaali saa jatkoa vielä Cinema Orionissa esitettävien jälkilöylynäytösten merkeissä sekä R&A-kiertueella, jossa poimintoja festivaaliohjelmistosta on mahdollista nähdä eri puolilla Suomea.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin rinnakkaisfestivaali Season Film Festival järjestetään jälleen keväällä 2022. 35. Rakkautta & Anarkiaa järjestetään 15.–25. syyskuuta 2022.

 

Lisätiedot, kuvat ja haastattelupyynnöt:
Tiedottaja Pyry Waltari
pyry@hiff.fi
040 716 8748
hiff.fi