Takaisin

10.08.2021 | Filmikamari

Koko Suomen elokuvaohjelmisto nähtävissä yhdellä sivustolla – Nytleffaan.fi

Mediatiedote 10.8.2021, julkaisuvapaa heti

Elokuvateattereissa on elokuva parhaimmillaan ja juuri siellä, minne se kuuluu.

Tätä tuo esiin kuluvan syyskesän Nyt leffaan-kampanja, joka on Suomen elokuva-alan levittäjien ja elokuvateattereiden yhteinen ponnistus ja jatkoa viimesyksyiselle kampanjalle valkokankaan vetovoimasta.

Nytleffaan.fi on elokuvan ystäviä palveleva nettisivusto, joka kokoaa yhteen elokuvien esittelyt, esityspaikat ja näytösajat kaikissa Suomen elokuvateattereissa. Nytleffaan.fi-sivustoa on jo odotettu ja toivottu yleisön puolelta pitkään, ja pysyvänä sivustona se tuleekin palvelemaan kaikkia elokuvateatterikävijöitä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa.

Sivustolle odotetaan kävijöitä runsaissa määrin lähikuukausina, kun luvassa on kaikkien aikojen elokuvasyksy. Elokuvateattereihin saapuu haastavan pandemiatilanteen vuoksi lukuisia pitkään odotettuja elokuvia sekä poikkeuksellisen monipuolinen kattaus uunituoreita ensi-iltoja.

Suomalaisten suosituin kulttuuriharrastus onkin nousemassa taas uuteen voimaansa eri puolilla Suomea. Valkokankaan lumossa halutaan viettää aikaa myös kesällä, sen on osoittanut mm. heinäkuun lopulla ensi-iltansa saanut Luokkakokous 3, joka on vetänyt väkeä katsomoihin runsaissa määrin.

Sivustolla sekä sen yhteydessä toteutetulla mainoskampanjalla elokuvateatterikenttä sekä levittäjät haluavat muistuttaa kaikkia elokuvien ystäviä siitä että elokuvateattereissa on elokuva parhaimmillaan ja juuri siellä, minne se kuuluu ­– mikään ei voita kollektiivista elämystä pimeässä salissa viihdyttävän elämyksen äärellä. Lisäksi elokuvissa käynti on turvallista; yhtään tartuntaketjua ei tiedetä suomalaisista elokuvateattereistä lähteneen.

Turvallisiksi tiedettyjä yleisötilaisuuksia rajoitetaan tällä hetkellä ankarammin kuin sellaisia kokoontumisia, joista tiedetään lähtevän päivittäin tartuntaketjuja. Viranomaispäätösten tulisikin alan toimijoiden näkemyksen mukaan perustua suhteellisuus- ja välttämättömyysperiaatteiden mukaiseen arviointiin, eikä mielivaltaan.

Nytleffaan.fi-sivustolta löytyy elokuvien esityspaikat ja näytösajat kaikissa Suomen elokuvateattereissa. Palvelusta on rajattu pois elokuvateattereiden erikoisnäytökset, esimerkiksi event cinema -sisällöt kuten teatteri-, ooppera- ja urheiluesitykset ja festivaalinäytökset. Tarkat tiedot elokuvateatterien ohjelmistosta löytyvät aina niiden omilta kotisivuilta. Sivustoa hallinnoi Suomen elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö Suomen Filmikamari ry.

Lisätiedot:

Tero Koistinen, toimitusjohtaja
Suomen Filmikamari ry