Takaisin

04.12.2020 | Elävän kuvan keskus ELKE ry

ANTTI PEIPON MAINEIKKAAT LYHYTELOKUVAT VIHDOIN DVD:LLÄ

Antti Peipon (1934–1989) keskeiset lyhytelokuvat julkaistaan uudelleen masteroituina ja digitoituina DVD:llä. 
Elokuvateattereihin ja festivaaleille elokuvia levittää Elävän kuvan keskus ELKE ry.

Antti Peipon (1934–1989) kaikki keskeiset lyhytelokuvat julkaistaan uudelleen masteroituina ja digitoituina DVD:llä. Peipon elokuvista on tehty myös elokuvateatterilaatuinen DCP-kopio. Elokuvateattereihin ja festivaaleille näitä elokuvia levittää Elävän kuvan keskus ELKE ry. 

Peippo on suomalaisen esseedokumentin mestari, jonka tiiviit ja visuaalisesti vaikuttavat elokuvat kiertyivät usein sodan ja sen aiheuttamien niin aineellisten kuin henkistenkin haavojen ympärille. 

Peippo oli myös kuvataiteilija, joka näkyy hänen elokuvissaan syvällisenä taiteen ja kulttuurin tuntemuksena. 

Peipon kuolinvuonna valmistunut Sijainen oli suomalaisen dokumenttielokuvan ensimmäinen henkilökohtainen teos, jossa ohjaaja pui armotta omaa äitisuhdettaan. Ohjaajan oma syöpä nousee merkiksi kokonaisen kansakunnan sairaudesta. 

Peippo teki uran myös kuvaajana ja oli erityisesti ohjaaja Risto Jarvan luottokuvaaja. Hän ohjasi myös yhden pitkän komedian, Antti Litjantähdittämän Ihmemiehen (1979).  

DVD:llä on elokuvat Viapori – Suomenlinna (1972), Graniittipoika (1979), Seinien silmät (1981), Sivullisena Suomessa (1983), Kolme salaisuutta (1984), Ratsastus Aasian halki (1987), Sijainen (1989) ja Valtakunnan sydän (1989). Elokuvissa on tekstitykset ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi heikkokuuloisille. 

Mannerheimin Aasian matkasta kertovasta Ratsastus Aasian halki -elokuvasta sekä Viapori - Suomenlinnasta on mukana englanniksi puhuttu versio. DVD:tä levittävät VLMedia Oy ja Risto Jarva -seura ry.

Elokuvat on alun perin tuottanut Verity Films / Antti Peippo sekä Filminor. Elokuvien skannaukset on tehnyt Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti KAVI ja jälkituotannon Toast Post Production Oy ja Craft Oy. Graafisesta suunnittelusta vastaa Onni Photo & Web Oy. Projekti on saanut Suomen Elokuvasäätiön kulttuuriviennin hanketukea. Kokoelman tuotannosta ja toimittamisesta vastaa Risto Jarva -seura ry. 

DVD on myynnissä VLMedian verkkokaupassa ja saatavilla myös hyvin varustetuista kaupoista, kuten Filmihullu-leffakauppa, Rosebud Books, CDON, DiscShop.

https://vlmediashop.fi/tuote/antti_peipon_lyhytelokuvia_short_films_by/6416415618770

Sitä voi tilata myös suoraan Risto Jarva -seuralta sähköpostitse: pj.ristojarvaseura@gmail.com.

Koska Peipon elokuvia ei ole ollut nähtävillä vuosikymmeniin, on hän jäänyt monille tuntemattomaksi mestariksi. Tätä puutetta paikkaa DVD:n lisäksi alkuvuodesta 2020 ilmestynyt kirjoituskokoelma Dokumenttielokuvan suuri tuntematon – Katseita Antti Peippoon. Aalto ARTS Booksin julkaisemaa kirja on tilattavissa Aalto-yliopiston nettikaupasta 
https://shop.aalto.fi/p/1190-dokumenttielokuvan-suuri-tuntematon/ sekä myynnissä mm. Cinema Orionissa ja valituissa kirjakaupoissa.

Lisätietoja: 

Risto Jarva -seuran puheenjohtaja Ville Suhonen 
050 5771719, pj.ristojarvaseura@gmail.com

Elokuvateatterilevitys: Leena Närekangas 050 3770058, leena@cinemaorion.fi