Takaisin

19.08.2020 | SF Studios

TOVE LO näyttelee SF Studiosin MAASTAMUUTTAJAT-elokuvassa

Ruotsalainen poptähti Tove Lo tekee ensimmäisen elokuvaroolinsa SF Studiosin tulevassa Maastamuuttajat-elokuvassa.

Aina Habits (Stay High) -singlensä läpimurrosta lähtien palkittu laulaja/lauluntekijä on ravisuttanut maailmaa. Nyt hän on mukana herättämässä uudelleen eloon Vilhelm Mobergin klassikkoseikkailun yhdessä Lisa Carlehedin ja Gustaf Skarsgårdin kanssa. Elokuvan tuottaa SF Studios ja kuvaukset alkavat syyskuussa Ruotsissa. Elokuvan odotetaan saavan ensi-iltansa 25. joulukuuta 2021.

Tove Lo, yksi Ruotsin isoimmista musiikkinimistä maailmalla, näyttelee ensimmäistä kertaa elokuvassa esittäessään Ulrikan roolin ohjaaja Erik Poppen adaptaatiossa Vilhelm Mobergin rakastetusta klassikosta Maastamuuttajat. Tämän mahtavan tarinan kurjuuden ja kärsimyksen taakseen jättävistä, uutta elämää Atlantin toiselta puolen tavoittelevista ruotsalaisista kuvaukset alkavat tänä syksynä Ruotsissa.

“Minusta tuntuu lähes epätodelliselta, että saan näytellä Ulrikan roolin sekä työskennellä näin upean ohjaajan, uskomattomien näyttelijöiden ja todella mielettömän tiimin kanssa. Ulrika on vahva ja suorasanainen hahmo, joka puolustaa itseään ja kieltäytyy olemasta muiden määräiltävänä. Mutta hänessä on myös tuskaa ja haavoittuvuutta. On kunnia saada esittää häntä! Se, että tämä on minulle täysin uusi kokemus, tietysti hermostuttaa minua hieman, mutta samalla se on myös uskomattoman jännittävää!” kertoo Tove Lo.

Tove Lon tähänastinen musiikkiura – jonka aikana hän on julkaissut neljä albumia, laajan kattauksen hittisinglejä ja musiikkiyhteistöitä maailman suurimpien artistien kanssa – laajenee nyt elokuvakentälle hänen liittyessään Ruotsin huippunäyttelijöiden seuraan Maastamuuttajissa. Tove Lon kanssanäyttelijöinä nähdään Lisa Carlehed (In Your Arms, Until We Fall) ja Gustaf Skarsgård (Cursed, 438 Days, Viikingit), jotka näyttelevät pääosissa Kristinaa ja Karl Oskaria. Sofia Helin (Lumiukko, Arn: Temppeliritari, Silta) nähdään Juditin roolissa.

“Meillä on vaikuttava näyttelijäkokoonpano ja Tove Lo on fantastinen valinta Ulrikan rooliin. Ulrika on yksi lumoavimmista hahmoista Mobergin kirjasarjassa ja olen vakuuttunut siitä, että Tove Lo ottaa roolin omakseen esimerkillisesti. Tarinan naishahmoihin ja Kristinan, Ulrikan ja Juditin välisisiin suhteisiin tutustuminen tarjoaa uuden näkökulman Maastamuuttajien matkan ymmärtämiseen ja uskon tämän tuovan uusia ulottuvuuksia tähän tuttuun tarinaan”, sanoo ohjaaja Erik Poppe.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ulrikan roolissa nähdään tunnettu laulaja. Jan Troellin 1971-vuoden elokuvasovituksessa Monica Zetterlund esitti maineikkaan tulkinnan roolista. Tällä kertaa Tove Lo astuu noihin saappaisiin Mobergin klassikossa, joka saa uuden elämän valkokankailla tämän uuden SF Studiosin tuottaman elokuvan myötä.

Maastamuuttajat on ajaton tarina rakkaudesta, surusta, seikkailusta ja siitä, mitä kutsumme kodiksi. Se on klassikkotarina, joka ei koskaan haalistu. Emme tekisi kirjoille oikeutta, ellei tavoitteemme olisi tehdä tästä vuosikymmenen suurinta ruotsalaista elokuvaa. Kristinan ja Karl Oskarin tarina vie katsojat elämää mullistavalle matkalle, kun näemme rakkauden ja ponnistukset, jotka he käyvät läpi lähtiessään yhdessä aloittamaan elämäänsä uudelleen Amerikassa, ja Ulrikalla on keskeinen rooli tämän tarinan kerronnassa. Olen varma, että Tove Lo tulee olemaan ikimuistoinen tässä roolissa ja antamaan tälle upealle hahmolle uniikin ja vangitsevan tulkinannan”, sanoo Fredrik Nicastro, tuottaja, SF Studios.

Maastamuuttajat on yksi viimeisimmistä suurista elokuvatuotannoista, joita SF Studiosilla on tekeillä mukaanlukien SF Studiosin ensimmäinen kansainvälinen pitkä elokuvatuotanto Horizon Line, Pohjoismainen yhteistuotanto Margrete Queen of the North sekä ruotsalainen alkuperäissarja Snabba Cash (Easy Money) Netflixille.

SF Studios levittää elokuvan Pohjoismaissa ja REInvent International Sales vastaa elokuvan kansainvälisestä myynnistä.
 

Lisätiedot:

Fredrik Wikström Nicastro, SVP International Production, SF Studios, +46 70 413 63 83

Malin Strihagen, Vice President Brand & Communications, SF Studios, +46 (0)70 780 39 35

 

 

SF Studios
SF Studios on ollut Pohjoismaiden johtava elokuvayhtiö sadan vuoden ajan. Sillä on pääkonttori Tukholmassa ja tytäryhtiöt Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. SF Studios tuottaa viihdesisältöä valkokankaalle, televisioon ja tallennelevitykseen. Lisäksi se on johtava pohjoismaisen ja ulkomaisen elokuvan levitysyhtiö Pohjoismaiden markkinoilla. Liiketoiminta-alueita ovat pohjoismainen tuotanto sekä pohjoismaiset ja kansainväliset yhteistuotannot, elokuvateatteri- ja Home Entertainment -levitys, kansainvälinen myynti ja digitaaliset suoratoistopalvelut.