Takaisin

07.08.2020 | Black Lion Pictures Oy

LATINALAISEN AMERIKAN SUURIN GENREFESTIVAALI PALKITSI POISSA-ELOKUVAN

Poissa-elokuva voitti Brasiliassa Fantaspoan elokuvajuhlilla parhaan käsikirjoituksen palkinnon.

Arttu Haglundin ohjaama elokuva Poissa on palkittu Brasiliassa Fantaspoan elokuvajuhlilla. Festivaalin kansainvälisessä pääkilpailusarjassa mitellyt elokuva voitti parhaan käsikirjoituksen palkinnon.

Fantaspoa on Latinalaisen Amerikan suurin genre-elokuviin keskittynyt festivaali, joka järjestettiin nyt 16. kertaa. Ohjelmistossa esitettiin yli 110 elokuvaa 35 eri maasta. Poissa edusti ainoana Suomea. Festivaali järjestettiin koronaepidemian koettelemassa Brasiliassa virtuaalisesti Darkflix-suoratoistopalvelun kautta.

Elokuvan käsikirjoittaja, myös sarjakuvataiteilijana tunnettu Avi Heikkinen kommentoi palkintoa: "Tunnustuksen saaminen on suuri kunnia ja taas yksi merkki siitä, että koko työryhmä teki upean elokuvan. Käsikirjoitus olisi pelkkä unohtunut rivi kirjaimia kovalevylläni ilman sitä ohjaaja Haglundissa leimahtanutta kipinää, jonka hän sytytti roihuksi. Toivon, että palkinto kannustaa kaikkia muitakin suomalaisia genre-elokuvasta kiinnostuneita tekijöitä luottamaan omiin suuruudenhulluihinkin ideoihin ja puskemaan eteenpäin vastoinkäymisistä viis."

 

Tämä on Poissa-elokuvalle jo toinen kansainvälinen huomionosoitus. Aiemmin keväällä elokuva palkittiin kriitikkopalkinnolla Fantasporton kansainvälisillä elokuvajuhlilla Portugalissa.

Poissa esitettiin Suomessa mm. Sodankylän elokuvajuhlilla ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla ennen maanlaajuista elokuvateatteriensi-iltaa 29.11.2019. Elokuva on nyt katsottavissa mm. Elisa Viihde -palvelussa ja tallenteena se julkaistaan syksyllä 2020.

 

ELOKUVAN TIEDOT JA LEHDISTÖKUVAT
https://www.blacklionpictures.fi/poissa/


KÄSIKIRJOITTAJAN KUVA (Avi Heikkinen)
https://www.blacklionpictures.fi/wp-content/uploads/2020/08/avi_heikkinen.jpg


ELOKUVAN TRAILERI

 

Lisätietoja antaa:

Miika J. Norvanto / Black Lion Pictures Oy
050-539 7399
miika@blacklionpictures.fi