Takaisin

03.06.2020 | SF Studios

Rakastetun MUUMIPEIKKO JA PYRSTÖTÄHTI -animaation uudistettu versio saa ensi-iltansa loppukesällä

Koko perheen elokuvaklassikko tulossa elokuvateattereihin Muumien 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi

Poikkeusajan rajoitusten vähittäisen poistumisen myötä myös elokuvateatterit avautuvat hiljalleen. Loppukesän ensi-iltojen joukossa tullaan valkokankailla näkemään Muumien 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi rakastettu koko perheen elokuvaklassikko, kansallisaarteeksikin oikeutetusti kutsuttu Muumipeikko ja pyrstötähti -animaatio.

 

Muumipeikko ja pyrstötähti perustuu legendaarisen suomalaisen kuvittajan ja kirjailijan Tove Janssonin samannimiseen kirjaan vuodelta 1946 sekä kirjaan pohjautuvan Lars Janssonin ja Dennis Livsonin alkuperäisideaan. Cinematicin tuottama Muumipeikko ja pyrstötähti (2020) on uudistettu versio maailmanlaajuisesti tunnetusta Muumi-klassikkoanimaatiosta (1992), joka on nyt saanut uuden elämän. Valmistuessaan alkuperäinen elokuva oli ensimmäinen täyspitkä Muumi-elokuva. Se keräsi Suomessa elokuvateattereihin kaikkiaan yli 176 000 katsojaa ollen vuoden 1993 seitsemänneksi katsotuin elokuva – ja tähän päivään asti katsotuin Muumi-elokuva.

 

Alkuperäisen elokuvan luojan ja tuottajan Dennis Livsonin poika Tim Livson tuottaa nyt uuden elokuvaversion yhdessä Antti J. Jokisen kanssa. Elokuvasta tuotetaan suomen-, ruotsin-, englannin- ja japaninkieliset versiot.

 

Huippulaatuiseksi niin uusille sukupolville kuin vanhoille Muumi-faneille uudistetussa elokuvassa on säilytetty alkuperäisen elokuvan tarina sekä klassisen piirtämisen ja kalvoanimaation tyyli. Animaation kuva on päivitetty tämän päivän elokuvastandardeihin ja elokuvan äänimaailma – musiikki, kappaleet ja dubbaukset – uudistettu kokonaan, mutta alkuperäistä kunnioittaen.

 

Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvan ääniohjaajat Markus Bäckman ja Carla Rindell ovat valinneet Muumi-hahmojen ääninäyttelijöiksi joukon Suomen johtavia suomen- ja ruotsinkielisiä ääninäyttelijöitä. Suomenkielisessä versiossa ääninäyttelevät Joonathan Kettunen, Jarmo Koski, Sarika Lipasti, Kristiina Halttu, Carl-Kristian Rundman, Tuomas Uusitalo, Antti L.J. Pääkkönen, Heljä Heikkinen ja Markus Niemi. Ruotsinkielisen version äänirooleissa kuullaan Christoffer Strandberg, Max Forsman, Saga Sarkola, Maria Sid, Carl-Kristian Rundman, Andreas af Enehielm, Oskar Pöysti, Alma Pöysti ja Lasse ”Redrama” Mellberg.

 

Elokuvaan on myös sävelletty, sanoitettu ja tuotettu uutta musiikkia. Musiikintekijät ja kappaleiden esittäjät sekä itse kappaleet julkistetaan yleisölle ja tiedotetaan lehdistölle myöhemmin kesällä.

 

 

”Tekninen toteutus on tehty silkkihansikkain alkuperäistä korostaen ja kunnioittaen. Elokuva ei siis ole minun, vaan halusin herättää henkiin alkuperäisen klassikon, antaa sille uuden elämän, Tove ja Lars Janssonin visio säilyttäen.

 

Muumipeikko ja pyrstötähti ansaitsee nykypäivän standardien mukaisen esitysmahdollisuuden valkokankailla. Tulevaisuuden teknologia on tämän mahdollistaja, ei niinkään alkuperäisen modernisoija tai muuttaja.”

 

  • Antti J. Jokinen, tuottaja, Muumipeikko ja pyrstötähti (2020), Cinematic Inc.

 

 

Muumi-tarinoissaan Jansson käsitteli vaikeitakin aiheita ja yhteiskunnallisia teemoja, joiden tulkinnallisuus on ollut tarinoiden suuri voimavara. Kirjan heti sotien jälkeen julkaistu tarina sopii hyvin myös nykymaailman tilanteeseen.

 

Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvassa ollaan Muumilaaksossa perimmäisten kysymysten äärellä, kun maailmanloppu uhkaa, eikä kesä ole enää kuin ennen. Elämän palaaminen uomiinsa edellyttää Muumilaakson väeltä ennennäkemätöntä sankaruutta. Seikkailussa kohdataan jännittäviä vaaroja, mutta myös luonnon ihmeitä ja uskomattomia aarteita – ja solmitaan korvaamattomia uusia ystävyyksiä.

 

 

”Yksi elokuvan hienouksia on, että se sopii kaikenikäisille lapsille, ja sillä on runsaasti annettavaa myös aikuisille. Briljantti Tove Jansson on rakentanut tarinan ja hahmot niin nerokkaasti, että jokainen katsoja löytää elokuvasta jotakin itselleen omaa, iästä riippumatta.

 

Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut olla tukemassa tätä Tove Janssonin luomaa kansallisaarretta ja levittämässä Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinan sanomaa: voimme kaikki olla erilaisia persoonia, omia itsejämme, ja silti elää ja kokea samaa seikkailua – ystävinä ja ystävyydellä.

 

Haluan tarjota kaikille Muumien kanssa kasvaneille mahdollisuuden siirtää tämä ainutlaatuinen perintö uusille sukupolville. Uskon, että tänä vuonna 75 vuotta täyttävät Muumit elävät ikuisesti, ja siinä hengessä on rakkaudella tuotettu myös tämä elokuva.”

 

  • Antti J. Jokinen, tuottaja, Muumipeikko ja pyrstötähti (2020), Cinematic Inc.

 

 

Elokuvasta on juuri julkaistu lehdistövalokuvia sekä mediainfo, joka sisältää runsaasti lisää tietoja. Haastattelupyyntöjä voi esittää elokuvan tiedotukseen. Linkit materiaaleihin ja yhteystiedot löytyvät tämän tiedotteen lisätiedoista.

 

Musiikintekijöiden ja -esittäjien sekä musiikkikappaleiden lisäksi myöhemmin kesän aikana julkaistaan myös elokuvan tarkka ensi-iltapäivä, juliste, traileri ja lehdistönäytökset.

 

 

 

LISÄTIEDOT

 

 

MEDIAINFO

https://warehouse.kinghill.fi/muumipeikko-ja-pyrstotahti

 

LEHDISTÖMATERIAALI

www.filmikamari.fi/pressit

tunnus: press

salasana: noutaja

elokuva: Muumipeikko ja pyrstötähti

(HUOM: Niin kauan, kun ensi-iltapäivämäärä puuttuu tiedoista, elokuva löytyy Filmikamarista poikkeuksellisesti ensi-iltansa saaneiden elokuvien joukosta. Ensi-iltapäivän julkaisun jälkeen elokuva on tulevien elokuvien listalla.)

 

ONLINE

 

KOTISIVU

Cinematic: www.cinematic.fi

 

FACEBOOK

Cinematic: www.fb.com/CinematicFuture

Leffat / SF Studios: www.fb.com/leffat

 

INSTAGRAM

Cinematic: @cinematicfuture

Leffat / SF Studios: @leffat

 

HASHTAG

#muumipeikkojapyrstötähti

 

 

SYNOPSIS

 

Eräänä sateisena iltana Muumilaakson rauhaisaan idylliin saapuu filosofiksi esittäytyvä Piisamirotta ennustamaan koko maapalloa kohtaavaa katastrofia. Yhtäkkiä kesä ei olekaan enää niin kuin ennen. Muumipeikon, Nipsun ja Pikku Myyn on lähdettävä vaikeakulkuiseen seikkailuun tähtitornivuoren huipulle selvittämään, onko maailmanloppu todella tulossa.

 

Elämän palaaminen uomiinsa edellyttää Muumilaakson väeltä ennennäkemätöntä sankaruutta. Matkalla kohdataan jännittäviä vaaroja mutta myös luonnon ihmeitä ja uskomattomia aarteita – ja solmitaan korvaamattomia uusia ystävyyksiä.

 

Vahvistunein joukoin maailmalta takaisin Muumilaaksoon palattuaan on ystävyksillä entistäkin paremmat eväät niin pyörremyrskyiltä kuin pyrstötähdiltä suojautumiseen ja koko Muumi-perheen pelastamiseen. Tarvitaan vain kekseliäisyyttä, yhteishenkeä ja valmiutta auttaa apua tarvitsevia, jotta kaikki pysyvät turvassa merkillisiltä luonnonilmiöiltä.

 

 

ROOLEISSA

hahmo: suomi / ruotsi

Muumipeikko: Joonathan Kettunen / Christoffer Strandberg

Hemuli: Jarmo Koski / Max Forsman

Pikku Myy: Sarika Lipasti / Saga Sarkola

Muumimamma: Kristiina Halttu / Maria Sid

Muumipappa: Carl-Kristian Rundman / Carl-Kristian Rundman

Nipsu: Tuomas Uusitalo / Andreas af Enehielm

Niisku: Antti LJ Pääkkönen / Oskar Pöysti

Niiskuneiti: Heljä Heikkinen / Alma Pöysti

Nuuskamuikkunen: Markus Niemi / Lasse Mellberg

 

CREDIT

Perustuu Tove Janssonin kirjaan Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)

Alkuperäinen idea: Lars Jansson ja Dennis Livson

Käsikirjoitus: Akira Miyazaki

Johtava animaattori: Toshiki Yamazaki

Ohjaus: Hiroshi Saito

Ääniohjaus: Markus Bäckman (suomi) ja Carla Rindell (ruotsi)

Äänisuunnittelija: Kirka Sainio

Musiikki: julkaistaan myöhemmin

Tuottajat: Antti J. Jokinen ja Tim Livson

Vastaavat tuottajat: Sara Norberg, Mikko Kodisoja ja Tom Fanning

Tuotanto: Cinematic Animations ja Kindernet Entertainment

Kuvan remasterointi: Post Control Helsinki Oy

Dubbausstudio: BTI Studios Suomi Oy

Levitys ja markkinointi: SF Studios

 

LISÄTIEDOT, HAASTATTELUPYYNNÖT JA EPK-MATERIAALI

press@cinematic.fi

 

TIEDOTUS

Sanna-Maria Rantanen

HYPR Agency & Mindtrix

co.

SF Studios & Cinematic Inc.

sanna.rantanen@cinematic.fi

050 320 5035

 

 

TOVE JANSSON

Kirjailija ja kuvataitelija, Muumipeikko ja pyrstötähti

Tove Jansson (1914–2001) on epäilemättä yksi suurimmista suomalaisista taiteilijoista kautta aikojen – ja myös yksi maailmanlaajuisesti luetuimmista suomalaisista kirjailijoista. Hänen elämäntyönsä on kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokas. Monilahjakas taiteilija muistetaan ennen kaikkea Muumien luojana. Hänen Muumi-kirjojaan on käännetty 56 kielelle. Muumit heijastelevat kokonaista elämänfilosofiaa, innostaen niin lapsia kuin aikuisia kaikkialla, missä Janssonin työ tunnetaan. Vuonna 2020 vietetään Muumien 75-vuotisjuhlavuotta.

 

 

CINEMATIC

www.cinematic.fi

Antti J. Jokisen perustama uusi tuotantoyhtiö Cinematic haluaa keskittyä sisältökehitykseen ja rakentaa sitä tukevia liiketoimintamalleja. Yhtiön pääomistajia ovat Jokinen ja Mikko Kodisoja. Cinematic tuottaa ja lisensoi viihdesisältöjä kansainvälisille markkinoille useissa eri formaateissa sekä useisiin eri levityskanaviin. Cinematic on uuden ajan ja uuden ajattelun sisältöyhtiö, jonka liikeideana on tuoda sisältökehitykseen tulevaisuuden teknologiaa, muun muassa hyödyntäen pelimoottoreita elokuva-alan käänteentekevinä työkaluina. Cinematic-yhtiöiden ensimmäinen tuotanto, suurmenestykseen noussut Helene sai ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 17.1.2020. Cinematicilla on tuotannossa myös Ilkka Remeksen 6/12-menestysromaaniin perustuvat toimintatrillerit Omerta 6/12 ja Omerta 7/12 sekä niihin pohjautuva tv-sarja.

 

 

SF STUDIOS

www.sfstudios.fi

SF Studios on ollut Pohjoismaiden johtava elokuvayhtiö sadan vuoden ajan. Sillä on pääkonttori Tukholmassa ja tytäryhtiöt Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. SF Studios tuottaa viihdesisältöä valkokankaalle, televisioon ja tallennelevitykseen. Lisäksi se on johtava pohjoismaisen ja ulkomaisen elokuvan levitysyhtiö Pohjoismaiden markkinoilla. Liiketoiminta-alueita ovat pohjoismainen tuotanto sekä pohjoismaiset ja kansainväliset yhteistuotannot, elokuvateatteri- ja Home Entertainment -levitys, kansainvälinen myynti ja digitaaliset suoratoistopalvelut.

 

 

MOOMIN CHARACTERS

www.moomin.com 

www.tovejansson.com

Moomin Characters Oy Ltd on virallinen muumi-hahmojen tekijänoikeuksien valvoja. Kaikki Muumilaakson hahmot ovat maailmanlaajuisesti rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muumit ovat yksi Suomen suurimmista vientituotteista, ja niillä on maailmanlaajuinen fanikunta. Tove Jansson kirjoitti ja kuvitti muumeista yhdeksän romaania, neljä kuvakirjaa ja satoja sarjakuvia vuosien 1945 ja 1980 välillä.

Rohkeat ja seikkailunhaluiset mutta perhekeskeiset Muumit ovat nauttineet kansainvälistä suosiota 1950-luvulta lähtien, jolloin alkuperäiset muumi-sarjakuvat tavoittivat kymmeniä miljoonia lukijoita maailmanlaajuisesti. Myöhemmin muumit ovat ilahduttaneet ihmisiä useilla mantereilla niin animaatiosarjojen, teemapuistojen kuin esimerkiksi näytelmien välityksellä. Muumi-lisenssinhaltijoita on yli 750 ympäri maailman.  Tove Jansson perusti Moomin Characters Oy Ltd:n 1950-luvulla yhdessä veljensä Lars Janssonin kanssa huolehtimaan muumien tekijänoikeuksista, ja se on edelleen perheyritys.