Takaisin

25.05.2020 | Elokuvateatteri Orion (Elke ry)

Korttelikinot avaavat ovensa yleisölle kesäkuussa

Pääkaupunkiseudun pienet teatterit valmistautuvat parhaillaan avaamaan ovensa yleisölle.

“On tärkeää, että halukkaille on paikkoja, minne tulla turvallisesti hyvien elokuvien pariin”, kiteyttää Kino Tapiolan Hannele Marjavaara korttelikinojen tunnelmat.  Pääkaupunkiseudun pienet teatterit valmistautuvat parhaillaan avaamaan ovensa yleisölle. Korttelikinoperinnettä jo useamman vuoden elvyttäneet pienteatterit ottavat ilolla vastaan tiedon hallituksen kokoontumislinjausten höllentämisestä kesäkuun alussa ja suunnittelevat parhaillaan ohjelmistoa sekä turvallisuustoimia teattereissa.

Korttelikinot uskovat yleisön palaavan teattereihin. Hyviä uutisia on saatu mm. Norjasta ja asiakkaat ovat ottaneet tiedon teatterien avaamisesta innokkaasti vastaan.

”Kun kerroimme että avaamme Rivieran kesäkuun alussa, asiakkaamme kuvainnollisesti kiljahtivat riemusta. Meille suorastaa tulvi viestejä, joissa sanottiin, että tätä on odotettu. Ensisijaisen tärkeää meille kuitenkin on avata teatteri mahdollisimman turvallisesti”, kertoo Rivieran Hanna Hynynen.

19.5. julkaistut aluehallintoviranomaisten ohjeistukset ovat toimineet ohjenuorana korttelikinoille, kun on mietitty katsomoiden käyttökapasiteettia ja muita turvallisuustoimia. ”Varaamme normaalia enemmän aikaa näytösten väliin, jotta yleisö voi saapua ja poistua verkkaisesti turvavälejä kunnioittaen. Lisäksi panostamme erityisesti siisteyteen. Suosittelemme ostamaan liput etukäteen verkosta ja suosimme paikan päällä korttimaksua”, sanoo Cinema Orionin Minna Nurmi.

WHS Teatteri Unionissa turvallisuudesta huolehditaan myös ohjelmistosuunnittelun avulla. ”Turvallisuutta lisää Unionille tyypillinen obskuuri ohjelmistosuunnittelu”, kertoo WHS:n Ville Walo. ”Olemme huolella valinneet kaupungin oudoimmat ja epäkaupallisimmat elokuvat. Niitä katsomaan loukoistaan toivottavasti hiipii paikalle harvalukuinen mutta sitäkin laadukkaampi joukko omistautuneita filministejä, joiden eristäytynyt elämäntyyli edistää terveyttä paremmin kuin käsidesi – jota toki myös on.”

Muut korttelikinot puolestaan luottavat siihen, että pandemian takia keväällä kärsineet ensi-illat kiinnostavat vielä yleisöä. Kesäkuun lopulla avattavan Kino Engelin ohjelmistossa saa uuden alun mm. Makoto Shinkain upea anime WEATHERING WITH YOU. Tapiolassa aloitellaan ainakin maaliskuulla kesken jääneellä Klaus Härön ELÄMÄÄ KUOLEMAN JÄLKEEN -elokuvalla sekä joukolla laadukasta eurooppalaista elokuvaa. Myös Cinema Orionin ja Rivieran avajaisviikon ohjelmistossa nähdään kevään kiinnostavimpia uutuuselokuvia, kuten esimerkiksi Bong Joon-hon Oscar-riemuvoittaja PARASITE.

Kesän tulevia ensi-iltoja odotellessa korttelikinoihissa nähdään myös erikoisnäytöksiä ja -ohjelmaa: klassikkoleffoja, art house -helmiä ja yleisön toiveleffoja. Elokuvista päästään tänäkin kesänä nauttimaan myös ulkosalla. ”Helsingin samettisten kesäöiden helmi, ulkoilmateatteri KesäKino Engel avautuu perinteiseen tapaan juhannuksen jälkeen 26. kesäkuuta. Avajaisleffana nähdään palkitun Haifaa al Mansourin tuore festivaalihelmi MARYAM (The Perfect Candidate)”, Ville Purjo Kino Engelistä kertoo.

Lipunmyynti ensimmäisenä avaavien korttelikinojen näytöksiin alkaa toukokuun viimeisellä viikolla. Korttelikinojen ohjelmistoon voi lipunmyynnin alettua tutustua kootusti kinot.fi-sivustolla.

Korttelikinojen turvatoimia

  • turvavälien säilyttäminen: istumapaikkojen määrän rajoittaminen ja vähentäminen
  • jonotustilanteiden poistaminen: esimerkiksi pidemmän ajan varaaminen näytösten väliin, jotta yleisö voi saapua ja poistua turvavälejä kunnioittaen
  • tehostettu siivous
  • hyvät mahdollisuudet käsihygieniasta huolehtimiseen
  • lippujen ostaminen etukäteen verkosta

Korttelikinojen avajaispäivät:

Cinema Orion: 1.6.
RIVIERA: 1.6.
WHS Teatteri Union: 1.6.
Kino Tapiola: 3.6.
Kino Engel: 26.6.
Korjaamo Kino: kesän aikana, päivämäärä tarkentuu
KannuKino: 29.8.

Lisätietoja:

Cinema Orion, Minna Nurmi, p. 050 376 6338, minna@cinemaorion.fi
KannuKino, Auli Jaatinen, puh. 050 535 6119, auli.jaatinen@espoo.fi
Kino Engel, Ville Purjo puh 0400 428 450, villep@cinemamondo.fi
Kino Tapiola, Hannele Marjavaara, puh. 045 11 44 945, hannele@kinotapiola.fi
Korjaamo Kino, Antti Knuuttila, puh. 040 519 1158, antti.knuuttila@korjaamo.fi
RIVIERA, Hanna Hynynen, puh. 044 5222 512, hanna@rivierakallio.fi
WHS Teatteri Union, Ville Walo, puh. 05