Takaisin

29.01.2020 | B-Plan Distribution

Cannes-palkitun Juho Kuosmasen odotetun Hytti nro 6 -elokuvan kuvaukset käynnistyvät helmikuussa Venäjällä

Elokuvayhtiö Aamun tuottama elokuva on herättänyt laajaa kansainvälistä kiinnostusta jo ennen kuvausten alkamista. Elokuvan taiteellinen työryhmä on pitkälti sama kuin Hymyilevässä miehessä.

Ohjaaja Juho Kuosmasen ja tuottaja Jussi Rantamäen toisen yhteisen pitkän elokuvan kuvaukset alkavat helmikuussa Pietarissa. Rosa Liksomin Finlandia-palkitun romaanin (2011) innoittama elokuva kertoo kahden erilaisen ihmisen kohtaamisesta Venäjää halkovassa junassa.

Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -sarjassa palkitulla Hymyilevä mies -elokuvallaan (2016) maailmanmaineeseen nousseen Kuosmasen uuden elokuvan päähenkilö on suomalainen opiskelija (Seidi Haarla), joka matkustaa Moskovasta Murmanskiin katsomaan ikiaikaisia kalliomaalauksia. Samaan hyttiin osuu maailmaan kyllästynyt venäläinen kaivostyöntekijä (Yuriy Borisov).

Kuosmanen kertoo: 

”Tämä on elokuva kohtaamisesta, joka ei ensinäkemältä ole helppo tai miellyttävä, mutta jossa kumpikin osapuoli joutuu toisen kautta näkemään itsensä uusin silmin. Junan hytti on täydellinen paikka vieraan kohtaamiselle. Toisen ihmisen kohtaamisen lisäksi kyse on peiliin katsomisesta ja siinä nähdyn kuvan hyväksymisestä. Että ei olekaan se mitä toivoi olevansa, vaan on se mitä on. Ikävä kyllä.”

Hytti nro 6 -elokuvan taiteellinen työryhmä koostuu pitkälti samoista huippuammattilaisista, jotka työskentelivät Kuosmasen ja tuottaja Rantamäen kanssa jo Hymyilevän miehen parissa. Elokuvan kuvaa J-P Passi ja leikkaa Jussi Rautaniemi, jotka kumpikin voittivat Jussi-palkinnon työstään Hymyilevässä miehessä. Myös lavastaja Kari Kankaanpää kuului Hymyilevän miehen ydintyöryhmään. Äänisuunnittelusta vastaavat kaikissa Kuosmasen elokuvissa työskennellyt äänisuunnittelija Pietu Korhonen ja foley-artisti Heikki Kossi.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Livia Ulman ja Andris Feldmanis yhdessä Kuosmasen kanssa.
 

Tinkimätön elokuva kuvataan filmille muun muassa liikkuvassa junassa

Herkän ja hauraan oman maailmansa rakentava Hytti nro 6 kuvataan filmille, ja elokuvaa kuvataan junan lisäksi merellä sekä junaradan varrella pienissä kylissä, joihin ei kulje virallista tietä. Pietarista alkavat kuvaukset päättyvät maaliskuun lopulla Murmanskiin.

Tuottaja Rantamäki sanoo:

”Filmille kuvaaminen liikkuvassa junassa keskellä talvista Venäjää on tietenkin haaste, mutta kaikki alkaa viimein olla suunnittelun osalta valmista. Hymyilevän miehen valtava menestys on auttanut siinä, että Hytti nro 6 on herättänyt poikkeuksellisen laajaa kansainvälistä kiinnostusta jo ennen kuvausten alkua, ja sen esitysoikeudet on myyty jo useisiin maihin. Tämä antaa vielä lisää intoa ja varmuutta edetä valitsemaamme suuntaan, eli tehdä omaehtoista elokuvaa vaikeissakin olosuhteissa.”

Cannesin Un Certain Regard -sarjassa ensimmäisensä suomalaiselokuvana palkittu Hymyilevä mies on esitetty elokuvateattereissa jo 40 maassa. Elokuva voitti myös useita muita kansainvälisiä palkintoja. Suomessa se palkittiin ilmestymisvuonnaan kahdeksalla Jussi-patsaalla, muun muassa parhaana elokuvana. Joulukuussa 2019 kotimaiset elokuvakriitikot valitsivat Hymyilevän miehen koko viime vuosikymmenen parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi.

Jussi Rantamäen omistaman Elokuvayhtiö Aamun tuotantoihin kuuluvat Kuosmasen Hymyilevän miehen ja niin ikään Cannesissa palkitun Taulukauppiaat-lyhytelokuvan (2010) lisäksi muun muassa Hannaleena Haurun ohjaama Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017), Mikko Myllylahden lyhytelokuva Tiikeri (2018) sekä Elina Talvensaaren tuore dokumenttielokuva Neiti Aika (kotimainen ensi-ilta 2020).

Hytti nro 6 -elokuvan teatterilevityksestä vastaa B-Plan Distribution, ja sen ensi-ilta on vuonna 2021.

Lisätiedot:
Henna Raatikainen
Tiedottaja, Hytti nro 6
Viestintätoimisto Kitka
0442687564
henna@kitka.fi

Kuvassa ohjaaja Juho Kuosmanen ja kuvaaja J-P Passi.