Takaisin

11.12.2019 | SF Studios

Jasper Pääkkönen pääosassa Antti J. Jokisen OMERTA-toimintaelokuvissa

Ilkka Remeksen 6/12-bestselleriin pohjautuvissa elokuvissa lisäksi Ville Virtanen, Pekka Strang, Krista Kosonen, Peter Franzén, Eero Aho, Tommi Korpela ja Eero Milonoff.

Antti J. Jokisen perustama Cinematic Inc. on luomassa kansainvälistä Omerta-toimintaelokuvien sarjaa perustuen Ilkka Remeksen suosituimpiin teoksiin. Toimintatrillerien keskiössä ovat Euroopan parhaista erikoisjoukoista kerätyt sotilaat ja poliisit, Omerta-joukot.

 

Kansainvälinen suurprojekti tuo monin tavoin uutta henkeä suomalaiseen elokuvaan niin tuotanto-, toteutus- kuin yhteistyötavoiltaan. Tuotannossa käytetään esimerkiksi ensimmäistä kertaa Suomessa tulevaisuusteknologiaa ja pelimoottoreita sisällön luomisessa.

 

 

Ensimmäisessä Omerta-elokuvassa terroristit hyökkäävät presidentin linnan itsenäisyyspäivän juhliin


Ensimmäisenä tuotetaan Remeksen bestselleriin 6/12 (WSOY, 1992) perustuvat elokuvat 6/12 ja 7/12, jotka ohjaa Antti J. Jokinen. Elokuvien tarina on panttivankitrilleri, jossa serbialaiset terroristit iskevät Suomeen, presidentin linnaan itsenäisyyspäivän juhliin.

 

Elokuvien käsikirjoittajia ovat Jokinen ja Mika Karttunen.

 

 

”Olen hyvin iloinen siitä, että 6/12 saa elokuvan muodon. Tuntuu erityisen hienolta, että valkokankaalle päätyy juuri 6/12, sillä se syntyi poikkeuksellisella tavalla.

 

Olin koko syksyn tehnyt toista kirjaa, kunnes itsenäisyyspäivän kynnyksellä mieleeni välähti tilanne, jossa Suomen eliitti joutuu presidentinlinnan vastaanotolla panttivankidraaman kohteeksi. Aloin siltä istumalta hahmotella tapahtumien kulkua ja jatkoin yhteen putkeen, kunnes runko oli valmis.
   

Ehkä 6/12:n asema luetuimpana kirjanani johtuu tästä korkeaenergisestä lähtökohdasta – ja toivoakseni luo vankan pohjan myös elokuvalle.”

 

  • Ilkka Remes, kirjailija, 6/12

Kansainvälisessä suurtuotannossa tunnettuja tähtiä ja suomalaisittain harvinaista toimintaa

 

6/12- ja 7/12-elokuvien päähenkilö on Max Tanner, joka kuuluu Omertaan Suomen Suojelupoliisin (SUPO) edustajana. Tannerin roolin näyttelee Jasper Pääkkönen. Muissa merkittävissä rooleissa ovat muiden muassa Ville Virtanen, Pekka Strang, Krista Kosonen, Peter Franzén, Eero Aho, Tommi Korpela ja Eero Milonoff.

 

Kahdessa ensimmäisessä Omerta-elokuvassa nähdään myös ruotsalainen naispääosan esittäjä sekä muita merkittäviä ulkomaalaisia näyttelijöitä, jotka julkistetaan Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2020.

 

6/12- ja 7/12 -elokuvien tapahtumat keskittyvät Helsinkiin, Moskovaan, Brysseliin ja Minskiin. Elokuvia kuvataan sekä Suomessa että ulkomailla ja niissä puhutaan suomen lisäksi englantia, ruotsia ja serbiaa. Esimerkiksi Helsingin keskustassa tullaan tekemään suuri takaa-ajokohtaus, jonka lopullisessa toteutuksessa hyödynnetään myös pelialalla kehitettyjä pelimoottoreita ja virtuaalimaailmoja.


 

”Olen siitä onnellisessa asemassa, että saan työskennellä Suomen  arvostetuimpien näyttelijöiden kanssa. Kunnioitan tätä saamaani luottamusta suuresti.

Herkempien draamojen jälkeen on ideaalia ohjata Ilkka Remeksen menestyskirjaa, ja juuri viihde-elokuvien suurkuluttajille. Tekijänä on mukava siirtyä genrestä toiseen.

Cinematic myös satsaa nyt ja jatkossa tulevaisuusteknologian kehittämiseen. Tavoitteenamme on nostaa se ja virtuaalimaailmat merkittäväksi vientituotteeksi näiden elokuvien rinnalle. Haluamme olla edelläkävijöitä.”

 

  • Antti J. Jokinen, ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja, Omerta-elokuvat / Cinematic

 


 

Levitysyhtiö panostaa kunnianhimoiseen elokuvaprojektiin – lisäksi elokuvakokonaisuudesta myös televisiosarja

 

6/12- ja 7/12-elokuvat tuottavat Mikko Tenhunen (mm. Tuntematon sotilas, 2017), Antti J. Jokinen ja Evelin Penttilä / Stellar Film (mm. Helene, 2020). Elokuvien kokonaisbudjetti tulee olemaan pohjoismaisella mittapuulla merkittävä ja se varmistuu kevään 2020 aikana. Cinematicin vastaavina tuottajina ovat Mikko Kodisoja, Thomas Fanning ja Sara Norberg, ja SF Studiosin vastaavana tuottajana Yaba Holst.

 

Ensimmäisten Omerta-elokuvien kuvaukset alkavat syksyllä 2020. Valkokankailla ne nähdään syksyllä 2021 ja syksyllä 2022. Elokuvat levittää ja markkinoi SF Studios, joka vastaa myös elokuvan kansainvälisestä myynnistä. Kahden ensimmäisen elokuvan kokonaisuudesta julkaistaan myöhemmin kuusiosainen televisiosarja, jonka esittää C More. Myös elokuvat tullaan näkemään C Morella elokuvateatterilevityksen jälkeen.

 

 

“Olemme todella innoissamme tästä Antti J. Jokisen projektista, jolla on kaikki mahdollisuudet olla ensi vuosikymmenen suurin kotimainen elokuva.”

 

  • Antti Toivianen, Country Manager / Finland, SF Studios

 

”Lähdemme ylpeinä tälle mahtavalle matkalle huipputason tekijöiden kanssa. Projektin laajuus ja kunnianhimo ovat pohjoismaisittain ainutlaatuisia. Se kuvastaa vahvasti myös SF Studiosin tavoitteita olla tulevan vuosikymmenen merkittävimpien elokuvien johtava paikallinen levittäjä ja vastaava tuottaja.”

 

  • Yaba Holst, Head of Nordic Acquisition, SF Studios

 

“On jännittävää olla mukana viemässä Omertaa maailmalle. Talentit ja nykyaikainen tuotanto näiden elokuvien ja televisiosarjan takana luovat meille valtavaa luottamusta myös niiden kansainvälisen kiinnostukseen.”

 

  • Anita Simovic, Head of International Sales, SF Studios

 

”Satsaamme C Morella vahvasti kotimaiseen draamatuotantoon. Haemme laadukkaita, suurta yleisöä kiinnostavia projekteja, joten mikä sen parempi kuin Ilkka Remeksen kirjoihin perustuva tuotanto.”

 

  • Jani Hartikainen, draamapäällikkö, MTV

 

 

 

Uuden ajan yhteistyökumppanuuksia

 

Cinematic tekee Omerta-elokuvien kanssa myös poikkeuksellisen laajaa sisältöyhteistyötä vahvojen kotimaisten ja kansainvälisten brändien kanssa. Jo tässä vaiheessa ovat pääyhteistyökumppaneina mukana HP, Icepeak ja Gigantti.

 

 

”Tänä päivänä ylivoimaisesti suurin osa maailman elokuvien erikoisefekteistä tai jälkituotannoista tehdään Z by HP -tehotyöasemilla ja yhteinen historiamme elokuvateollisuuden kanssa on yli 80 vuotta pitkä. Nyt kun Cinematic on tuomassa elokuva-alalle täysin uudenlaista teknologiaa, me HP:lla olemme innolla mukana luomassa visioita todeksi.”

 

  • Jarkko Huhtaniitty, toimitusjohtaja, HP Suomi


 

"Icepeak on lähtenyt kumppaniksi ensimmäisiin Omerta-elokuviin nojaten vahvasti niiden kansainväliseen näkökulmaan. Aivan kuten Icepeakilla, myös näillä elokuvilla on tavoitteena viedä suomalaista tekemistä ja osaamista maailmalle. Näin ollen Icepeak sopii erinomaisesti kumppaniksi tähän projektiin. Omerta-elokuvat tukevat myös Icepeakin brändiarvoja: olemme molemmat rohkeita, innovatiivisia ja täynnä asennetta!”

 

  • Panu Suominen, brändijohtaja, Icepeak / Luhta Sportswear Company

 

 

”On hienoa lähteä kumppaniksi suomalaiseen kansainvälisen tason viihde-elokuvatuotantoon. Omerta-elokuvissa elektroniikka, pelaaminen ja uudenlainen teknologia ovat olennaisessa osassa sekä tuotannossa että itse elokuvissa. Gigantti on Suomen suurin viihde-elektroniikan ja pelituotteiden jälleenmyyjä ja siten linkki Gigantille tärkeiden tuoteryhmien ja elokuvien välillä on luonnollinen. Viihde-elektroniikan markkinajohtajana haluamme olla rakentamassa yhteistyössä Cinematicin kanssa korkealaatuista suuren yleisön kotimaista tuotantoa.”

 

  • Sami Särkelä, markkinointijohtaja, Gigantti

 

CINEMATIC: OMERTA

 

 

ONLINE

 

OMERTA

Kotisivu: www.omertaelokuvat.fi

Facebook: www.fb.com/OmertaMovies

Instagram: @OmertaMovies

#OmertaMovies

 

CINEMATIC

Kotisivu: www.cinematic.fi

Facebook: www.fb.com/CinematicFuture

Instagram ja Twitter: @CinematicFuture

#CinematicFuture #Cinematic


 

LEHDISTÖMATERIAALI

www.filmikamari.fi/pressit

tunnus: press > salasana: noutaja > elokuvat: Omerta: 6/12

 

 

TIEDOTTEEN LIITTEET

  • Elokuvan julkistettujen tekijöiden biot
  • Lehdistövalokuvia
  • Yhteistyökumppaneiden esittelyt

 

 

LEHDISTÖTIEDOTUS

press@cinematic.fi

 

Sanna-Maria Rantanen

Mindtrix co. Cinematic & SF Studios

sanna.rantanen@cinematic.fi

+358 50 320 5035

 

 

CINEMATIC

www.cinematic.fi

Antti J. Jokisen perustama uusi tuotantoyhtiö Cinematic haluaa keskittyä sisältökehitykseen ja rakentaa sitä tukevia liiketoimintamalleja. Cinematic tuottaa ja lisensoi viihdesisältöjä kansainvälisille markkinoille useissa eri formaateissa sekä useisiin eri levityskanaviin. Cinematic on uuden ajan ja uuden ajattelun sisältöyhtiö, jonka liikeideana on tuoda sisältökehitykseen tulevaisuuden teknologiaa, muun muassa hyödyntäen pelimoottoreita elokuva-alan käänteentekevinä työkaluina.

Cinematic-yhtiöiden ensimmäinen tuotanto Helene saa ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 17.1.2020.

 

 

SF STUDIOS

www.sfstudios.fi

SF Studios on ollut Pohjoismaiden johtava elokuvayhtiö sadan vuoden ajan. Sillä on pääkonttori Tukholmassa ja tytäryhtiöt Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. SF Studios tuottaa viihdesisältöä valkokankaalle, televisioon ja tallennelevitykseen. Lisäksi se on johtava pohjoismaisen ja ulkomaisen elokuvan levitysyhtiö Pohjoismaiden markkinoilla. Liiketoiminta-alueita ovat pohjoismainen tuotanto sekä pohjoismaiset ja kansainväliset yhteistuotannot, elokuvateatteri- ja Home Entertainment -levitys, kansainvälinen myynti ja digitaaliset suoratoistopalvelut.

 

 

CMORE

www.cmore.fi

C More on ollut MTV:n maksullisten sisältöjen ja kanavien koti maaliskuusta 2017 lähtien. C More -tuoteperheen ydin on suomalaisille suunnattu suoratoistopalvelu C More, joka tarjoaa runsaan kattauksen muun muassa kotimaisia C More -alkuperäissarjoja draaman ja komedian kentältä, kansainvälisiä leffoja ja huippusarjoja, kaikki F1-lähetykset ja MM-kiekon ottelut suorana, sekä lapsille aina suomeksi puhuttua tai tekstitettyä viihdettä. C More haluaa tarjota laadukkaita sisältöjä katsottavaksi ajasta ja paikasta riippumatta. Suoratoistopalvelun lisäksi C More -tuoteperheeseen kuuluvat operaattoreiden kautta tilattavat C More -kanavapaketit, joiden monipuolisesta sisältötarjonnasta saa lisätietoja operaattoreilta.