Takaisin

09.10.2019 | SF Studios

Tervetuloa KOIRAT EIVÄT KÄYTÄ HOUSUJA -elokuvan lehdistötilaisuuksiin Tampereella, Turussa ja Helsingissä

Ilmoittautumiset ja haastattelupyynnöt: sanna.rantanen@sfstudios.fi .

Useita festivaalipalkintoja maailmalla kerännyt ja poikkeuksellisen suurta kansainvälistä näkyvyyttä saanut Koirat eivät käytä housuja -elokuva nähdään elokuvateattereissa kautta maan 1.11.2019. Pekka Strangin ja Krista Kososen tähdittämä ja J-P Valkeapään ohjaama Koirat eivät käytä housuja on levinnyt kymmenille elokuvajuhlille ja myyty teatterilevitykseen jo 25 maahan.

 

Koirat eivät käytä housuja on kipeä ja karu rakkaustarina yksinhuoltajaisä Juhan (Strang) ja domina Monan (Kosonen) kohtaamisesta BDSM-maailmassa, jossa Mona herättää Juhan tukahdutettuja tunteita henkiin väkivaltaisin ottein. Visuaalisesti vaikuttava elokuva sisältää suuria tunteita ja yllättävää, mustaa huumoria.

 

Elokuvassa näyttelevät myös muun muassa tIlona Huhta sekä Oona Airola ja Jani Volanen. Elokuvasta ja sen tekijöistä tulee olemaan lisätietoja mediainfossa, joka julkaistaan toimittajille vielä ennen lehdistötilaisuutta.

 

Tervetuloa elokuvan lehdistönäytökseen ja haastattelutilaisuuksiin Tampereella, Turussa ja Helsingissä! Esitäthän haastattelupyyntösi etukäteen, kiitos. Lehdistötilaisuuksia on tulossa vielä myös muihin kaupunkeihin – näistä tiedotetaan myöhemmin lisää.

 

 

LEHDISTÖTILAISUUDET TAMPEREELLA, TURUSSA JA HELSINGISSÄ

Tarkemmat kellonajat ja paikkatiedot:

  • lähetetään ilmoittautuneille
  • Helsingin tilaisuuden tarkemmat tiedot löytyvät myös Filmikamarin pressipassilaisten näytöskalenterista

 

TAMPERE

TIISTAINA  15.10.2019

AAMUPÄIVÄLLÄ Lehdistönäytös ja lehdistötilaisuus. Paikalla haastateltavissa ohjaaja-käsikirjoittaja J-P Valkeapää sekä näyttelijät Pekka Strang ja tamperelainen Ilona Huhta.

 

TURKU

TIISTAINA 15.10.2019

ILTAPÄIVÄLLÄ Lehdistönäytös ja lehdistötilaisuus. Paikalla haastateltavissa ohjaaja-käsikirjoittaja J-P Valkeapää sekä näyttelijät Pekka Strang ja Ilona Huhta.

 

HELSINKI 24.10.2019

ILTAPÄIVÄLLÄ Lehdistönäytös ja lehdistötilaisuus. Paikalla haastateltavissa ohjaaja-käsikirjoittaja J-P Valkeapää sekä näyttelijät Pekka Strang, Krista Kosonen ja Ilona Huhta.

 

 

LISÄTIEDOT, ILMOITTAUTUMISET JA HAASTATTELUPYYNNÖT

  • Sähköpostitse viimeistään maanantaihin 23.10. klo 11.00 mennessä osoitteeseen sanna.rantanen@sfstudios.fi
  • Ilmoitathan samalla edustamasi median, yhteystietosi, mahdolliset erityistarpeet (esim. haastattelun videointi tai pidempi haastatteluaika) sekä minkä kaupungin tilaisuuteen osallistut

 

MEDIAINFO

Julkaistaan pian


ELOKUVAN TRAILERI

YouTube: https://youtu.be/qPIDGnpBjZA

  • Traileri on julkaisuvapaa
  • Traileri on ladattavissa videotiedostomuodossa elokuvan lehdistömateriaaleista. Voit pyytää tiedostoa myös elokuvan tiedotuksesta

 

LEHDISTÖMATERIAALI

Filmikamarissa:

www.filmikamari.fi/pressit

tunnus: press

salasana: noutaja

elokuvat: Koirat eivät käytä housuja

  • Elokuvasta julkaistu lehdistövalokuvat
  • Elokuvan mediainfo julkaistaan lähiaikoina
  • EPK-videoklippejä voi pyytää elokuvan tiedotuksesta

 

SYNOPSIS

Yksinhuoltajaisa? Juha (Pekka Strang) elää kuin unessa, menneisyyden vankina. Kaikki muuttuu, kun ha?n kohtaa oudon naisen, domina Monan (Krista Kosonen). Monan ja Juhan va?lille syttyy koukuttava yhteys. Arjen takana heilla? on oma maailmansa, jossa valtiatar Mona herättää Juhan tukahdutettuja tunteita henkiin va?kivaltaisin ottein. Vaikka tekee kipeää, Juha haluaa yhä enemmän ja pidemmälle. Johtaako vaarallinen matka tuhoon vai valoon?

 

KOIRAT EIVÄT KÄYTÄ HOUSUJA

Ensi-ilta 1.11.2019

Tuottajat: Aleksi Bardy ja Helen Vinogradov

Ohjaus: J-P Valkeapää

Käsikirjoitus: J-P Valkeapää, Juhana Lumme

Rooleissa: Pekka Strang, Krista Kosonen, Ilona Huhta, Jani Volanen, Oona Airola

Kuvaus: Pietari Peltola
Leikkaus: Mervi Junkkonen

Musiikki: Michal Nejtek

Lavastussuunnittelu: Kaisa Mäkinen

Pukusuunnittelu: Sari Suominen

Maskeeraussuunnittelu: Aija Beata Rjabovska

Äänisuunnittelu: Micke Nyström

Tuotanto: Helsinki-filmi, Tasse Film (LV)

Levitys ja markkinointi: SF Studios

 

TIEDOTUS

Sanna-Maria Rantanen

Koirat eivät käytä housuja -lehdistötiedotus

HYPR Agency & Mindtrix co. SF Studios

sanna.rantanen@sfstudios.fi

0503205035