Takaisin

29.08.2019 | Helsinki Film Festival

R&A Shorts -kilpasarjassa 30 kotimaista lyhytelokuvaa

Toista kertaa järjestettävän kilpasarjan lisäksi R&A Shorts-tapahtumassa nähdään muun muassa pitkistä elokuvistaan tunnettujen mestarien lyhytelokuvia ja lyhytelokuvagaala.

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin osana järjestettävän Cut to the Chase – R&A Shorts -lyhytelokuvatapahtuman kotimaiseen kilpailuun on valittu 30 elokuvaa. Esiraati valitsi elokuvat 160:n vuosina 2018–2019 valmistuneen lyhytelokuvan joukosta. Lista kilpasarjan elokuvista löytyy tiedotteen lopusta.

Viime vuoden kilpasarjan ja R&A LIFT -palkinnon voitti Virva ja Vuokko Kuntun dokumenttielokuva STAR SHAPED SCAR. Tänä vuonna kotimaisen kilpailun ammattilaisjuryyn kuuluvat käsikirjoittaja Anna Brotkin, näyttelijä Boodi Kabbani sekä Kelaamon tuottaja ja elokuvakasvattaja Hanna Wahlman. Kilpasarjan voittajat julkistetaan lauantaina 28. syyskuuta.

Kaiken kaikkiaan R&A Shorts esittää viiden päivän aikana 191 elokuvaa yli 30 kuratoidussa sarjassa. Ohjelmiston ytimessä on kotimainen ja pohjoismainen elokuva. Tänä vuonna tutuiksi tulevat myös tunnettujen ohjaajien lyhyet mestariteokset, kuten Andrea Arnoldin WASP (2003), Taika Waititin TWO CARS, ONE NIGHT (2004) ja Yorgos Lanthimosin NIMIC (2019). Eri marginalisoidut ihmisryhmät pääsevät ääneen muun muassa Feminist Visions, Sámi Shorts ja Trans Stories -sarjoissa.

Yksi tapahtuman vieraista on vähemmistöaiheitakin elokuvissaan käsitellyt ruotsalainen Victor Lindgren, jonka lyhytelokuvat esitetään retrospektiivinäytöksessä. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla esitetään lisäksi Lindgrenin ensimmäinen pitkä ohjaus THE UNPROMISED LAND (Till drömmarnas land, 2019). Oman retrospektiivinsäsaamyös valokuvaaja ja videotaiteilija Elina Brotherus.

Kaikkien aikojen ensimmäinen R&A Shorts -gaala tarjoaa ainutkertaisen mahdollisuuden nähdä valkokankaalla 15 tekijän työn tuloksena syntynyt YKSITTÄISTAPAUS, jonka 11 lyhytelokuvaa tuovat esiin naisiin kohdistuvaa näkymätöntä vallankäyttöä yhteiskunnassa ja yksityiselämässä.

Kotimaisen kilpailun R&A LIFT -pääpalkinnon sponsoroi median, taiteen ja kulttuurin yhdistävä LIFT-festivaali. Suomalaisen elokuvan uudelle tekijälahjakkuudelle myönnettävän uuden Uusi aalto -palkinnonsponsori on Suomen elokuvasäätiö ja R&A Shorts -yleisöpalkinnon Rajala Pro Shop.

R&A Shorts järjestetään 25.–29. syyskuuta osana 32. Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalia. Syyskuun 19. päivä alkavan festivaalin ohjelmisto julkistetaan 5.9. Yksittäisten lippujen myynti alkaa 12.9. Lisää tietoa osoitteessa hiff.fi.
 

Lisätiedot, kuvat ja haastattelupyynnöt:

Tiedottaja
Janne Sundqvist
050 5464 396
janne@hiff.fi 

R&A SHORTS: KOTIMAINEN KILPAILU

KOTIMAINEN KILPAILU 1
Joonas Rutanen: Iholle
Otso Alanko: Latu
Severi Koivusalo: Häävalssi
Emma Louhivuori: Hänen päänsä
Vilja Autiokyrö: 1,5 metriä tilaa
Juho Luukkainen: Nami Nami feat. Drake

KOTIMAINEN KILPAILU 2
Hanna Hovitie: Terraria
Lauri-Matti Parppei: Hiljaa kuin murhaajat
Pia Andell: Matchen
Ami Lindholm: Mother and Milk
Antti Heikki Pesonen: Maalitaulu
Milja Härkönen: Että tuntisin eläväni

KOTIMAINEN KILPAILU 3
Anna Äärelä: When the Comets Came
Jussi Sandhu: 27 ensimmäistä vuotta
Teemu Nikki: All Inclusive
Sawandi Groskind: Hur man närmar sig ett stort hål
Anna Paavilainen: Kaksi ruumista rannalla
Jenny Jokela: Live a Little

KOTIMAINEN KILPAILU 4
Katja Korhonen: Kuuntelen
Sanna Liljander: Tule jo onni
Kirsikka Saari: Super Comfort
Milja Viita: Eläinsilta U-3033
Patrik Söderlund: Valtakunnat
Malakias: Luuranko kaapissa
Jukka Kärkkäinen: Kebab King

KOTIMAINEN KILPAILU 5
Jarno Lindemark: Rakkaudella, Matti
Haidi Motola: Last Day in Cairo
Elli Vuorinen: Kiirehessä Liikkumatoin
Viktor Granö: Ett kammarspel
Tinja Ruusuvuori: Untitled (burned rubber on asphalt, 2018)