Takaisin

13.08.2019 | Helsinki Film Festival

POHJOISMAIDEN NEUVOSTON ELOKUVAPALKINTO 2019

Pohjoismaiden tärkeimmän elokuvapalkinnon ehdokkaat julkistetaan tiistaina 20. elokuuta Haugesundin kansainvälisillä elokuvajuhlilla Norjassa.

Viikon kuluttua selviää, mitkä viisi pohjoismaista elokuvaa kilpailevat POHJOISMAIDEN NEUVOSTON ELOKUVAPALKINNOSTA 2019.  Julkistus tapahtuu samanaikaisesti kaikissa viidessä Pohjoismaassa. Ehdokaselokuvien julkistus tapahtuu Haugesundin New Nordic Films –myyntitapahtuman (20.-23.8) virallisissa avajaisissa.



Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoa hallinnoi Nordisk Film & TV Fond.



Vuoden 2019 elokuvapalkinnon voittaja julkistetaan tiistaina 29.10. Tukholmassa, Ruotsissa Pohjoismaiden neuvoston vuotuisen istunnon yhteydessä. Sitä ennen ehdolle asetetut elokuvat kiertävät pohjoismaisia elokuvatapahtumia.



Tämä Pohjoismaiden merkittävin elokuvapalkinto jaetaan tasan elokuvan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. Yhteensä 350 000 Tanskan kruunun (noin 47 000 euron) suuruinen palkinto myönnetään taiteellisesti korkeatasoiselle ja omaleimaiselle elokuvalle, joka kytkeytyy vahvasti pohjoismaiseen kulttuuriin.



Aikaisempien vuosien voittajia ovat mm. tanskalainen SUBMARINO vuonna 2010, ruotsalainen SOVINTO vuonna 2011, ruotsalainen PLAY vuonna 2012, tanskalainen JAHTI vuonna 2013, islantilainen OF HORSES AND MEN vuonna 2014, islantilainen VIRGIN MOUNTAIN vuonna 2015, norjalainen LOUDER THAN BOMBS vuonna 2016, suomalainen TYTTÖ NIMELTÄ VARPU vuonna 2017 ja viime vuonna Pohjoismaiden neuvoston Elokuvapalkinnon voitti Benedikt Erlingssonin ohjaama elokuva Woman at War Islannista.



Kunkin Pohjoismaan ehdokaselokuvasta päättää kulttuuriministeriön nimittämä kolmihenkinen kansallinen palkintolautakunta. Ehdokkaiden julkistamisen jälkeen yhteispohjoismainen palkintolautakunta valitsee äänestämällä tämän vuoden palkinnonsaajan. Pohjoismaisessa lautakunnassa on yksi jäsen kustakin maasta. Vuoden 2019 pohjoismaisessa palkintolautakunnassa ovat mukana Hilmar Oddson (Islanti), Inger Merete Hobbelstad (Norja), Kristina Börjeson (Ruotsi), Jaana Puskala (Suomi) ja Per Juul Carlsen (Tanska).



Helsingissä kaikki viisi ehdokaselokuvaa nähdään 32nd Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa –elokuvajuhlien ohjelmistossa  19.-29.9.2019.



Lisätietoja:



Jorma Akkanen, Pohjoismaiden Neuvoston Elokuvapalkinto 2019-tiedotus / Suomi 



050 567 1888, jorma.akkanen@matilarohr.com



http://www.nordiskfilmogtvfond.com/events/nordic-council-prize/2019



https://www.facebook.com/nordiskfilmogtvfond/