Takaisin

07.04.2019 | Filmikamari

Humanismin käsi 2019 Miia Tervolle

Viitasaaren kaupungin perustama elokuvapalkinto Humanismin käsi, on päätetty tänä vuonna myöntää ohjaaja-käsikirjoittaja Miia Tervolle elokuvasta Aurora.

Kunniapalkintotoimikunnan perustelut:

”Pohjoisen pieneen suomalaiskaupunkiin sijoittuvan elokuvan universaali tarina tuo realistisella otteella esiin arjen todellisuutta rohkeasti raikkaan huumorin kautta. Erilaisten ihmisten vaikeudet, kulttuurit ja ennakkoluulot kohtaavat ylilyöntejä välttäen, samalla yllättäen katsojan. Elokuvalla tavoitetaan taitavasti toisten huomioon ottamista ja ymmärtämistä, sitä kuinka välinpitämättömyydestä noustaan välittämiseen. Siinä on inhimillisyyden ydin. Tervo pääsee hienostuneesti henkilöhahmojensa pinnan alle. Kuvaus kyynisen ja itsetuhoisen Auroran kasvusta rakastavaksi ja inhimilliseksi ihmiseksi on liikuttava, eikä vähiten Mimosa Willamon näyttelijäsuorituksen takia”

Viitasaaren Elokuvaviikon kunniapalkinto ”Humanismin käsi” myönnetään vuosittain henkilölle, joka kotimaisen kokoillan näytelmäelokuvan välityksellä on edistänyt humanistisia ja ihmisläheisiä arvoja taiteellisesti laadukkaalla työllään.

Viitasaaren Elokuvaviikon kunniapalkintotoimikunnassa ovat edustettuina keskeisimmät elokuva-alan yhteisöt eli Valtion audiovisuaalisten taiteiden toimikunta, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Suomen Elokuvasäätiö, Suomen Filmikamari, Suomen Elokuvatoimistojen Liitto, Suomen Arvostelijain Liitto, Suomen Elokuva- ja Mediatyöntekijät sekä Viitasaaren Elokuvaviikko.

Viitasaaren 44. Elokuvaviikon 1.-7.4.2019 tuottaa Keski-Suomen Elokuvakeskus yhteistyössä Viitasaaren kaupungin kanssa.

Humanismin käsi -palkitut 1980-2019 (pdf).

Lisätietoja:
Viitasaaren kaupunki
Vapaa-aikatoimenjohtaja Jorma Rihto
Puh. 044 4597 570
E-mail: jorma.rihto@viitasaari.fi