Takaisin

27.03.2018 | Night Visions Distribution

KUMMITUSTARINOITA JA RÄJÄHTÄVÄÄ TOIMINTAA HUHTIKUUN NIGHT VISIONS -FESTIVAALILLA

Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin erikoistunut festivaali Night Visions on julkistanut seuraavan tapahtumansa koko ohjelmiston.

18.-22. huhtikuuta Helsingissä järjestettävällä Night Visions -festivaalilla nähdään hyytäviä kummitustarinoita, vuoden huikeimpia toimintaspektaakkeleita sekä harvoin esiin päässeitä klassikkoita vuosikymmenten takaa.

Night Visions esittää viiden päivän aikana 31 pitkää elokuvaa yhteensä yli 60 näytöksessä. Kansainvälisen kattauksen tuotantopohja jakautuu 16 eri maahan Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa.

Britanniassa vuosikymmenen pelottavimmaksi kauhutrilleriksi nimetty Ghost Stories on yksi vuoden odotetuimmista tapauksista. Näytteljöinäkin kunnostautuneiden Jeremy Dysonin ja Andy Nymanin ohjaus on kummitustarinoiden vahvatunnelmainen kudelma, jonka yhdessä pääosassa loistaa Hobitti-tähti Martin Freeman. Lähdemateriaalina on sensaatiomaiseksi menestykseksi kohonnut teatterikappale, joka huomioitiin Olivier-palkintoehdokkuuksilla jo vuonna 2011.

Paranormaalit ilmiöt ovat läsnä myös väkevätunnelmaisessa brittidokumentissa Borley Rectory - The Most Haunted House in England (2017). Ashley Thorpen ensimmäinen pitkä elokuva rekonstruoi Lontoon koillispuolella sijainneen, vuonna 1939 tulipalossa tuhoutuneen Borleyn pappilan tarinan. Noidan käsikirjassakin puidut pappilan selittämättömät ilmiöt ja niiden aikalaistutkimus vangitsevat katsojansa elokuvassa, joka yhdistää näyteltyä materiaalia rotoskooppi- ja tietokoneanimaatioon.

Dokumenttisarjan helmiin lukeutuu myös kulttiohjaaja Frank Henenlotterin uunituore Boiled Angels - The Trial of Mike Diana (2018), joka saa nyt festivaalilla Euroopan ensiesityksensä. Aiheena on amerikkalaisen oikeushistorian kummajainen, tositarina 1990-luvun alun Floridassa piirtämiensä sarjakuvien vuoksi sarjamurhaepäillyksi päätyneestä ja sittemmin oikeuteen haastetusta Mike Dianasta. Noitavainon kohteeksi ajautunut Diana on yhä ainoa taiteilija, joka on tuomittu töidensä siveettömyydestä yhdysvaltalaisessa tuomioistuimessa.

Toisenlainen noituus ja okkultismi kohoavat teemoiksi festivaalin eurooppalaisissa löydöissä. Itävaltalaisen Lukas Feigelfeldin esikoispitkä Hagazussa: A Heathen's Curse (2017) on Keski-Euroopan 1400-luvun noitavainoihin sijoittuva, visuaalisesti häikäisevä teos, joka haastaa onnistuneesti sekä teemoillaan että tehoillaan parin vuoden takaisen kohuelokuvan The Witch (2015). Turkkilaisen Can Evrenolin toinen pitkä elokuva Housewife (2017) ammentaa uskonnollisten kulttien vaaroista ja risteyttää niitä Rosemaryn painajaisen ja kirjailijalegenda H.P. Lovecraftin teemoihin.

Vuoden toimintaelokuvatapauksia ohjelmistossa edustavat Herman Yaun hongkongilais-kiinalainen Shock Wave (2017) ja Liam O'Donnellin amerikkalais-aasialainen tieteisseikkailu Beyond Skyline (2017). Supertähti Andy Laun pääosittama ja tuottama Shock Wave on tämän päivän Hongkongiin sijoittuva huikea panttivankitrilleri, joka kohosi viime vuonna Hongkongin toiseksi katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Beyond Skylinen pääosassa maahan tunkeutuvia muukalaisia vastaan asettuu Captain America ja Puhdistuksen yö -elokuvasarjojen tähti Frank Grillo. Paketin täydentää toimintaohjaajan nahkansa nyt luova Crank-elokuvien tekijä Brian Taylor, jonka uutuus Mom and Dad (2017) on maanisen Nicolas Cagen ja Selma Blairin yhdistävä satiirinen kauhutrippi.

Jo aiemmin osittain julkistettu festivaalin klassikkoelokuvien valikoima täydentyy nyt kolmella kauhutrillerillä, joilla tehdään kunniaa 25 vuotta sitten edesmenneelle näyttelijälegenda Vincent Pricelle. H.P. Lovecraft -filmatisointi The Haunted Palace (1963) ja Edgar Allan Poe -filmatisointi The Masque of the Red Death (1964) ovat Roger Cormanin amerikkalaisohjauksia. Pricen, Christopher Leen ja Peter Cushingin hurjat karismat yhdistävä Gordon Hesslerin ohjaus Scream and Scream Again (1970) edustaa valmistumisaikakautensa brittikauhun sen verran rajumpaa laitaa, että se oli Suomessa pitkään kokonaan esityskiellossa.

Täydellinen lista festivaalin elokuvista ja elokuvaesittelyt löytyvät osoitteesta www.nightvisions.info.

Festivaalin esitysaikataulu julkistetaan torstaiaamuna 29.3.2018, ja lippujen ennakkomyynti käynnistyy samana päivänä klo 12.00 festivaalin verkkokaupassa osoitteessa www.nightvisions.info.

 

Night Visions pähkinänkuoressa:

Perustettu: 1997
Vuosittain esitetyt elokuvat yhteensä: 75-80
Kävijät vuosittain yhteensä: yli 14 000
Kansainvälinen ohjelmisto: vuonna 2017 elokuvia 22 eri maasta, 4 eri maanosasta
Helsingin kaupungin kulttuuriteko -palkinnon voittaja vuonna 2012
Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä festivaali

 

Tiedotus, kuvamateriaali ja haastattelupyynnöt:

Tiedottaja
Janne Sundqvist
050 5464 396
janne.sundqvist@nightvisions.info

Festivaalijohtaja
Mikko Aromaa
040 5105 889
mikko.aromaa@nightvisions.info