Takaisin

31.01.2018 | Finnkino Oy

Suomalainen komedia Hevi reissu saa maailmanensi-iltansa South by Southwest -festivaalilla Yhdysvalloissa

Making Movies Oy:n tuottama komedia Hevi reissu saa maailmanensi-iltansa Texasin Austinissa maaliskuussa järjestettävällä South by Southwest -festivaalilla.

Helsinkiläisen Making Movies Oy:n tuottama komedia Hevi reissu saa maailmanensi-iltansa Texasin Austinissa maaliskuussa järjestettävällä South by Southwest -festivaalilla. Yli kolmen miljoonan euron budjetilla elokuva on kallein Suomessa koskaan tuotettu komedia. Elokuva kertoo pohjoissuomalaisen pikkukylän kaveruksista, joille tarjoutuu kaikkien aikojen tilaisuus nousta heavy metal -yhtyeensä kanssa isoille lavoille. Elokuvaa tähdittävät Johannes Holopainen, Minka Kuustonen ja Ville Tiihonen.

”Tämä on ensimmäinen kerta suomalaisen elokuvan historiassa, kun kotimainen komedia saa ensi-iltansa näin korkeatasoisilla festivaaleilla. South by Southwest on noussut Pohjois-Amerikan merkittävimmäksi tapahtumaksi viihteen ja elokuvan alalla. Pääsy tälle festivaalille avaa mahdollisuuden menestyä Yhdysvalloissa ja sitä kautta globaaleilla markkinoilla,” sanoo elokuvan toinen tuottaja Kai Nordberg.

”Duudsonien menestys Yhdysvalloissa on oiva osoitus siitä, että suomalainen osaaminen riittää ihan huipulle asti. Hevi reissu -elokuva yhdistää hienolla tavalla parhaat suomalaiset vientituotteet – heavy metal -musiikin, Lapin luonnon ja erityisen huumorin,” Nordberg jatkaa.

South by Southwest -festivaali (SXSW) tunnetaan viihdeteollisuuden tärkeimpänä festivaalina Yhdysvalloissa. Musiikkialan tapahtumana vuonna 1987 alkunsa saanut festivaali on laajentanut ohjelmistoaan elokuviin, peleihin ja viime vuosina myös startupeihin: festivaali tunnetaan suosittuna lanseerauspaikkana alan hankkeille ja on siivittänyt mm. Twitterin menestykseen. Lisätietoja festivaalista: https://www.sxsw.com

Hevi reissu saa ensi-iltansa elokuvateattereissa Suomessa 9.3.2018. Elokuvan oikeudet omistaa Scanbox ja sen levittää Finnkinon elokuvalevitys. Elokuvan ovat ohjanneet Jukka Vidgren ja Juuso Laatio ja tuottaneet Kai Nordberg ja Kaarle Aho.

 

Hevi reissu elokuvateattereissa 9.3.2018

Traileri: https://youtu.be/g9Bf0TNtOVM

 

Synopsis

Pienen pohjoisen kylän oma poika Turo (Johannes Holopainen, Tuntematon sotilas), ei välitä kiekosta tai autojen rassaamisesta: vapaa-ajallaan hän on seudun kovimman (ja ainoan) metalliyhtyeen laulaja. Yllättävien sattumusten kautta Turolle ja hänen bändikavereilleen (Max Ovaska, Antti Heikkinen, Samuli Jaskio) tarjoutuu kaikkien aikojen tilaisuus päästä pois kotikulmilta ja nousta isoille lavoille. Tiedossa on hevi reissu!

Uutinen leviää kuin kulovalkea ja koko kylä riemuitsee poikien puolesta, mutta matkaan ei tietenkään päästä noin vain. Turon sydämen pistää sekaisin kukkakaupan ihana Miia (Minka Kuustonen, Onnenonkija, Kesäkaverit), josta myös kylän kuuluisuus, lipevä iskelmätähti ja Turon arkkivihollinen Jouni Tulkku (Ville Tiihonen) on kiinnostunut. Turon on voitettava monta vastoinkäymistä aina omasta lavakammostaan Norjan asevoimiin ja Valhallan viikinkeihin asti todistaakseen olevansa sanojensa mittainen mies ja toteuttaakseen omat ja ystäviensä unelmat.

Hevi reissu on hillitön buddy-komedia ja uusi aluevaltaus laatuelokuvistaan tunnetulta Making Movies -tuotantoyhtiöltä (mm. Tyttö nimeltä Varpu, Miekkailija). Herkullisissa sivurooleissa nähdään mm. Chike Ohanwe, Kai Lehtinen ja Martti Syrjä.

 

Hevi reissu -lehdistönäytökset (Helsinki)

To 15.02.2018

Klo: 09:30

Finnkino Kinopalatsi, Sali 2

 

To 1.3.2018

Klo: 09:30

Finnkino Tennispalatsi, Sali 5

92 min.

Näytöksen jälkeen mediapäivä, lisätiedot: Manna Katajisto (ks. alla)

 

Sosiaaliset mediat

#HeviReissu

Facebook: facebook.com/hevireissu

Twitter & Instagram: @HeviReissu

 

South by Southwest -festivaalin tiedote elokuvaohjelmistosta

https://www.sxsw.com/film/2018/sxsw-film-festival-announces-2018-features-opening-night-film-quiet-place/

 

Lisätiedot elokuvan maailmanensi-illasta

Kai Nordberg

Tuottaja

Making Movies

0405073936

 

Lisätiedot elokuvasta, haastattelupyynnöt, materiaalit

Manna Katajisto
Tiedottaja, Manna PR
manna.katajisto@mannapr.fi
040 5610074