Takaisin

06.10.2017 | Cinemanse Oy

KASVOT, KYLÄT -ohjaaja Agnès Vardalle kunnia-Oscar

Cannes-palkitun elokuvan filmivuokrilla tuetaan kehitysmaiden kyläyhteisöjä

Ohjaaja Agnès Varda saa historian ensimmäisenä naisohjaajana kunnia-Oscarin. Häntä ennen kunnia-Oscar on myönnetty 16 ohjaajalle, joista kaikki miehiä.

Ranskalaisen elokuvan uuden aallon äidiksi kutsuttu Varda voi saada kunnia-Oscarinsa rinnalle myös toisen Oscarin, sillä tuore KASVOT, KYLÄT (Visages villages) -elokuva on yksi vahvoista ennakkosuosikeista parhaan dokumenttielokuvan Oscarin saajaksi. Se kelpaa kevyesti Vardan mestariteosten (Kuin taivaan lintu, Elämä on kaunis) rinnalle.

89-vuotiaan Vardan ja häntä puoli vuosisataa nuoremman katutaiteilija JR:n yhteisohjaus KASVOT, KYLÄT saa Suomen ensi-iltansa tänään häikäisevien arvioiden saattelemana. Cannesin elokuvajuhlilla parhaana dokumenttina palkitun elokuvan kaikki filmivuokrat lahjoitetaan kehitysmaiden kyläyhteisöjen hyväksi Smile4Hope Finland -säätiön kautta. Säätiön hyväntekeväisyyskohdemaa vuonna 2017 on Nepal.


LISÄTIEDOT
Hanna Lajunen
Toimitusjohtaja
Cinemanse
hanna@cinemanse.fi
+358504014471