Takaisin

18.11.2016 | Night Visions Distribution

NIGHT VISIONS ON YHÄ POHJOISMAIDEN SUURIN GENRE-ELOKUVAFESTIVAALI

Sunnuntaina 13.11.2016 päättyneen tapahtuman yleisöpalkinto Denis Villeneuven ohjaukselle Arrival.

Helsingin elokuvateatteri Kinopalatsissa sunnuntaina 13.11.2016 päättynyt Night Visions -festivaali keräsi jälleen ennätysyleisön. Tapahtumassa esitettiin yhteensä 42 pitkää elokuvaa ja joukko tarkoin valikoituja lyhytelokuvia yhteensä 67 näytöksessä, jotka järjestettiin viiden päivän ja lauantai-illasta sunnuntaiaamuun kestäneen elokuvamaratonin aikana. 20. toimintavuottaan nyt juhlistanut festivaali oheistapahtumineen keräsi yhteensä lähes 8 700 kävijää.

Tapahtuman katsotuimmaksi uutuuselokuvaksi kohosi brittiohjaaja Ben Wheatleyn piikikäs yhteiskuntasatiirin ja tieteisdystopian yhdistelmä High-Rise (Britannia/Belgia 2015). J.G. Ballardin romaaniin perustuvan elokuvan molemmat festivaalinäytökset myytiin loppuun.

Ohjelmiston klassikoista katsotuin oli Sam Raimin ohjaus Evil Dead 2: Dead by Dawn (USA 1987), joka nähtiin nyt Helsingissä valkokankaalla ensimmäistä kertaa. Myös festivaalin päävieraan, lähes 200 valkokangasroolin italialaislegendan Franco Neron tähdittämien elokuvien Enter the Ninja (USA 1981) ja Keoma (Italia 1976) näytökset kiinnostivat yleisöä kiitettävästi.

Night Visions Audience Award -yleisöpalkinnon voitti elokuvista Sicario ja Prisoners muistettavan kanadalaisohjaaja Denis Villeneuven uutuus Arrival (USA 2016), joka sai festivaalilla Pohjoismaiden ensi-iltansa. Amy Adamsin ja Jeremy Rennerin tähdittämä tieteismysteeri saapuu Suomessa kaupalliseen teatterilevitykseen 2.12.2016.

Yleisöpalkinnosta käydyssä kisassa niukasti kakkossijalle jäi norjalaisen André Øvredalin (Trollhunter) Yhdysvaltain-debyytti The Autopsy of Jane Doe (USA 2016), jonka pääosissa loistavat Emile Hirsch ja Brian Cox. Kolmannelle sijalle kiri amerikkalaisen Anna Billerin ohjaus The Love Witch (USA 2016), joka tekee värikylläisesti kunniaa 1960- ja 70-lukujen kauhu- ja eksploitaatioelokuville sekä Hollywoodin kulta-ajan Technicolor-melodraamoille korostetun feministisellä kierteellä.

Kevään ja syksyn Night Visions -tapahtumien yhteenlaskettu kävijämäärä ylitti jälleen 14 000 henkilön rajan. Night Visions on siten yhä Pohjoismaiden selvästi suurin festivaali, joka keskittyy fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin.

Tasavallan ketterin elokuvatapahtuma palaa valkokankaille uudella, täysipainoisella kattauksella viimeistään huhtikuussa 2017, kun Night Visions Back to Basics 2017 -festivaali järjestetään Helsingissä 19.-23.4.2017.

 

Kuvamateriaali (mukana mm. uusia Franco Nero -kuvia)

www.filmikamari.fi/pressit
Käyttäjätunnus: press
Salasana: noutaja
Kuvat Elokuvat-valikosta otsikolla Night Visions Maximum Halloween 3016

 

Lisätiedot
Mikko Aromaa, festivaalijohtaja
040 5105889
mikko.aromaa@nightvisions.info

http://www.nightvisions.info

https://www.facebook.com/nightvisionsfestival