Takaisin

04.10.2016 | Black Lion Pictures Oy

KUTSU: ÄPÄRÄ-ELOKUVAN LEHDISTÖNÄYTÖS TIISTAINA 11.10.

Tervetuloa ÄPÄRÄ-elokuvan lehdistönäytökseen tiistaina 11.10. klo 12:00, Helsingin Tennispalatsiin.

Samppa Batalin ohjaama intensiivinen ja näyttelijäkeskeinen ÄPÄRÄ-elokuva kertoo rakastuneesta nuoresta parista, Simosta ja Jonnasta. Heidän elämänsä järkkyy, kun paljastuu, että Simon äidillä ja Jonnan isällä on saattanut olla aikoinaan suhde. Harmittomat epäilyt käynnistävät koko perhettä järisyttävän dominoefektin osapuolten tehdessä omia johtopäätöksiään. Alkaa häikäilemätön peli, jossa ei säälitä ketään. Äpärän päärooleissa nähdään Eppu Pastinen, Krista Hannula sekä Satu Silvo. Elokuva saa ensi-iltansa 28.10.2016.

 

Elokuvan lehdistönäytöksessä ovat paikalla elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Samppa Batal sekä toista pääroolia esittävä Krista Hannula, joka on ollut myös käsikirjoittamassa ja tuottamassa elokuvaa. Paikalla myös näyttelijät Eppu Pastinen, Satu Silvo ja Jonathan Hutchings

 

HUOM. AINOA LEHDISTÖNÄYTÖS.

Tervetuloa näytökseen. 

 

HELSINKI, TENNISPALATSI, Sali 2


Tiistaina 11.10.2016

klo 12:00 Elokuva alkaa
klo 13:40 Lehdistötilaisuus ja keskustelu salissa
klo 14:15 Tilaisuus päättyy

 

Erillishaastattelut tilaisuuden päätyttyä salin ulkopuolella.

 

Haastattelupyynnöt, ilmoittautumiset ja tiedustelut: 

Miika J. Norvanto 
050-539 7399  
miika@blacklionpictures.fi

 

SYNOPSIS

Simo ja Jonna ovat rakastunut nuoripari. Tavallisen perhepäivällisen tunnelma muuttuu anoppilassa peruuttamattomasti, kun paljastuu, että Simon äidillä ja Jonnan isällä on saattanut olla suhde. Alkaa johtopäätösten vyyhti ja jokainen yrittää hallita tilannetta omalla harkitsemattomalla tavallaan. Simon tilannetta ei pelasta edes perheen musta lammas, Jori, joka kantaa oman kortensa kekoon todistamalla hulluuteen asti intohimoista tarvettaan tulla rakastetuksi.


Äpärä on häikäilemätön ja järisyttävä draamatrilleri epätoivoisesta maailmasta, jääräpäisyyden palkasta ja siitä, mitä jätämme lapsillemme.


TEASER TRAILER
https://www.youtu.be/_AbjF1Ovytc

 

PRESSIMATERIAALIT
http://www.blacklionpictures.fi/press/apara

 

FACEBOOK-SIVU
https://www.facebook.com/bastardmovie


Black Lion Pictures Oy
Salmelantie 6, 88600 SOTKAMO
050-539 7399
www.blacklionpictures.fi