Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

SEOL Jäsenteattereiden uutiset

27.04.2009
Toisenlainen maailma 8.–30.5.2009 – DEFA-elokuvia DDR:stä Niagarassa

PARALLELWELT 8.-30.5.2009
DEFA-FILME AUS DER DDR

ELOKUVATEATTERI NIAGARA, KEHRÄSAARI
KINO NIAGARA, KEHRÄSAARI
With English subtitles. Tickets: 3,- -K18-
Mit englischen Untertiteln-. Karte: 3,- Verboten unter 18 Jahren
Yhteistyössä Goethe-Institutin kanssa
In Zusammenarbeit mit Goethe-Institut Finnland

Deutsche Film AG (DEFA) oli DDR:n elokuvatuotantoyhtiö. Monet sen elokuvista kuuluvat Saksan elokuvahistorian klassikoihin. Goethe-Institut on ottanut ohjelmistoonsa valikoiman elokuvia vuosilta 1946-1990, jotka antavat käsityksen itäsaksalaisesta arkipäivästä ja maan yhteiskunnallisesta kehityksestä.
Elokuvat on jaettu viiteen eri kategoriaan: Historia ja sen manipulointi, Työ ja arki, Naiset ja emansipaatio, Lapset ja nuoret, Alku ja loppu.

Die Deutsche Film AG (DEFA) war die Filmproduktionsgesellschaft der DDR. Viele ihrer Filme gehören zu Klassikern der deutschen Filmgeschichte. Die ausgewählten Filme aus den Jahren 1946-1990 geben einen Einblick in den Alltag und in die politische Entwicklung der DDR. Die Filme sind in 5 Kategorien eingeteilt: Geschichte und Inszenierung, Arbeit und Alltag, Frauen und Emanzipation, Kinder und Jugendliche, Anfang und Ende.

Dr. Rainer Rother: Katsaus DEFA-elokuvatuotantoyhtiön toimintaan
Nyt kuusikymmentä vuotta perustamisensa jälkeen DDR:n elokuvatuotantoyhtiö DEFA („Deutsche Film AG“) on saanut osakseen yllättävää kiinnostusta ja uutta suosiota. DEFA tuotti elokuvia diktatuurin ehdoilla ja joutui sietämään erilaisia rajoituksia, mutta usein se toimi myös täydessä yhteisymmärryksessä valtion kanssa. Siksi Saksojen yhdistymisen jälkeen oli varsin epätodennäköistä, että näistä elokuvista olisi heti kiinnostuttu uudelleen: pidettiin arveluttavana sitä, etteivät dokumenttielokuvat koskaan kuvanneet itäsaksalaisen yhteiskunnan varjopuolia, näytelmäelokuvat taas olivat pohjavireeltään propagandistisia.

Kun elokuvahistorioitsijat alkoivat vihdoin kiinnostua DEFA:sta, pystyttiin pian osoittamaan, kuinka voimakkaasti poliittiset olot monin määräyksin ja tarkastuksin, ja myös sensuurein ja kielloin olivat vaikuttaneet elokuvastudioiden toimintaan. Monien ihmisten etenemistä alalla vaikeutettiin tai heidän urahaaveensa murskattiin lopullisesti. Käsikirjoittajat ja ohjaajat tarttuivat siksi vain ”turvallisiin”, antifasistisesta vastarinnasta kertoviin tai historiallisiin teemoihin. Erityisen vaarallisina pidettiin ajankohtaisia aiheita. Miltei kaikkien vuonna 1965 valmistuneiden elokuvien esitysten kieltäminen on selvin todiste elokuvantekijöiden riippuvuudesta poliittisista päätöksistä. Toisaalta kielletyt elokuvat ovat todiste DEFA-tuotantoyhtiön elinvoimaisesta pohjavirtauksesta – mikäli puoluevirkamiehet eivät olisi pitäneet niitä vaarallisina, niitä ei olisi tarvinnut kieltää. Taiteellinen kokeilunhalu ja valpas suhtautuminen ympäröivään yhteiskuntaan synnyttivät yhä uusia elokuvia, joiden takia järjestettiin useita keskustelutilaisuuksia, koska valtiovalta piti niitä „sosialististen saavutusten epäonnistuneina kuvauksina”.
DEFA:n ristiriitaisuus tekee sen tuottamista elokuvista nykysilmin katsottuina mielenkiintoisia. Tällä oli merkitystä myös, kun valittiin elokuvia tähän elokuvasarjaan: Propagandaelokuva tulee ehdottomasti esittää yhteydessä klassikkoelokuvan kanssa, tämä taas viihde-elokuvan kanssa. Sillä DEFAn elokuvien eri fasetit ovat nykynäkökulmasta katsoen kuvanneet aina myös itäsaksalaista todellisuutta: sen propagandavalheita, kansalaisten ongelmia, alun ihanteita ja arjen realiteetteja.

Dr. Rainer Rother
Deutsche Kinemathek, taiteellinen johtaja
— Elokuva- ja TV-museo, Berliini

Dr. Rainer Rother: Einblick in die DEFA
Sechzig Jahre nach ihrer Gründung erfreut sich die DEFA („Deutsche Film AG“), die Filmproduktionsgesellschaft der DDR, überraschender Aufmerksamkeit und erneuerter Popularität. Die DEFA produzierte unter den Bedingungen einer Diktatur und war dabei mit Einschränkungen verschiedener Art konfrontiert, arbeitete aber nicht selten auch ganz im Einklang mit dem Staat zusammen. Dies machte es unmittelbar nach der Wende unwahrscheinlich, dass diese Filme einmal neue Attraktivität gewinnen würden: Am Dokumentarfilm war anstößig, dass er sich nie investigativ auf die Schattenseiten der DDR konzentriert habe, der Spielfilm galt als propagandistisch grundiert.
Als Filmhistoriker/innen sich der DEFA schließlich annahmen, ließ sich schnell nachweisen, wie stark die politischen Bedingungen auch das Studio beeinflussten, über Vorgaben und Kontrollen bis zu Zensur und Verbot. Karrieren wurden massiv behindert oder zerstört, Autoren/innen und Regisseure/innen griffen als Reaktion zu „sicheren“ Themen aus dem antifaschistischen Widerstand oder der Geschichte. Gegenwartsthemen galten als besonders riskant. Das fast vollständige Verbot der Jahresproduktion 1965 ist der deutlichste Beleg für die Abhängigkeit von politischen Entscheidungen. Doch sind die Verbotsfilme auch Beweis für eine vitale Unterströmung in der DEFA-Produktion – wären sie den Funktionären nicht gefährlich erschienen, hätte es des Verbots nicht bedurft. Künstlerische Experimentierfreude und ein wacher Blick für die eigene Gesellschaft führten immer wieder zu Filmen, für die Diskussionen über die „verfehlte Darstellungen sozialistischer Errungenschaften“ angeordnet wurden.
Die Widersprüche der DEFA machen ihre Filme heute interessant. Das bestimmte auch die Zusammenstellung der vorliegenden Filmreihe: Der Propagandastreifen soll ganz bewusst mit dem Filmklassiker, dieser wiederum mit einem Unterhaltungsfilm vereint sein. Denn die verschiedenen Facetten der DEFA-Produktion haben aus heutiger Perspektive immer auch von der Wirklichkeit der DDR gesprochen: von ihren Propagandalügen, den Problemen ihrer Bürgerinnen und Bürger, den vermeintlichen Idealen des Anfangs und den Realitäten des Alltags.

Dr. Rainer Rother
Künstlerischer Direktor der Deutschen Kinemathek
— Museum für Film und Fernsehen, Berlin


OHJELMA/PROGRAMM:

Pe/Fr 8.5. klo 16.30 Uhr
Kurt Maetzig: EINHEIT SPD-KPD, 1946, 19 min
Konrad Wolf: ICH WAR NEUNZEHN, 1968, 115 min
La/Sa 9.5. klo 14.00 Uhr
Gerhard Klein: BERLIN –ECKE SCHÖNHAUSER, 1957, 79 min
Ma/Mo 11.5. klo 16.30 Uhr
Lothar Warneke: DIE BEUNRUHIGUNG, 1982 96 min
Pe/Fr 15.5. klo 16.30 Uhr
Frank Beyer: SPUR DER STEINE, 1966, 129 min
La/Sa 16.5. klo 14.00 Uhr
Herrmann Zschoche: SIEBEN SOMMERSPROSSEN, 1978, 76 min
Ma/Mo 18.5. klo 16.30 Uhr
Helmut Dziuba: SABINE KLEIST, SIEBEN JAHRE, 1982, 72 min
Pe/Fr 22.5. klo 16.30 Uhr
Uwe Belz & Jürgen Böttcher & Joachim Hellwig & Harry Hornig:
WER DIE ERDE LIEBT, 1973, 72 min
La/Sa 23.5. klo 14.00 Uhr
Jürgen Böttcher: DIE MAUER, 1991, 99 min
Ma/Mo 25.5. klo 16.30 Uhr
Egon Günther: DER DRITTE, 1972, 107 min
Pe/Fr 29.5. klo 16.30 Uhr
Wolfgang Staudte: DIE MÖRDER SIND UNTER UNS, 1946, 85 min
La/Sa 30.5. klo 14.00 Uhr
Peter Kahane: DIE ARCHITEKTEN, 1990, 102 min
-----------------

ELOKUVAT/ DIE FILME:
Pe/Fr 8.5. klo 16.30 Uhr
Kurt Maetzig: EINHEIT SPD-KPD, 1946, 19 min
DEFA:n ensimmäinen dokumenttielokuva kuvaa tapahtumia, joiden väitetään johtaneen Saksan demokraattisen puolueen ja Saksan kommunistisen puolueen (SPD ja KPD) sulautumiseen Saksan sosialistiseksi yhtenäisyyspuolueeksi (SED) vuonna 1946. Se edustaa perinteistä saksalaista kulttuurielokuvaa, jollaisia natsitkin jo tehokkaasti käyttivät propagandan välineenä.

Der erste Dokumentarfilm der DEFA beschreibt die Ereignisse, die 1946 angeblich zur “Verschmelzung von SPD und KPD zur SED” führten. Der Film erfüllte eine klare propagandistische Aufgabe. In seiner Machart entspricht er der Tradition des klassischen deutschen Kulturfilms, der bereits durch die Nationalsozialisten wirksam instrumentalisiert wurde.

Konrad Wolf: ICH WAR NEUNZEHN, 1968, 115 min
Konrad Wolfin omaelämäkerrallisessa elokuvassa hänen alter egonsa, Gregor Hecker, joutuu kokemaan sodan loppuvaiheen kauhun hetkiä Saksassa. Hecker, joka toimii ensin Neuvostoliiton tiedotusyksikössä, sitten kaupungin sotilaskuvernöörinä ja tulkkina, yrittää sodan päätyttyä löytää paikkansa yhteiskunnassa, mikä ei ole kovinkaan helppoa.

In dem autobiographischen Werk von Konrad Wolf erlebt sein Alter Ego, Gregor Hecker, die Schrecken eines Deutschlands, das am Ende des Krieges steht. Hecker, der zunächst in einer sowjetischen Aufklärungseinheit ist, später dann Stadtkommandant und Dolmetscher wird, unternimmt nach Ende des Krieges den schwierigen Versuch, sich wieder in die Gesellschaft einzureihen.

La/Sa 9.5. klo 14.00 Uhr
Gerhard Klein: BERLIN –ECKE SCHÖNHAUSER, 1957, 79 min
Prenzlauer Berg, Itä-Berliinissä on erään nuorisoryhmän tapaamispaikka. Eräänä iltana nuoret tuhoavat katulampun ja poliisi kuulustelee heitä. Välikohtaus johtaa ryhmän jakautumiseen. Osa porukasta alkaa päättäväisesti suunnitella elämäänsä konkreettisella tasolla kun taas toiset pakenevat todellisuutta omiin maailmoihinsa.

Prenzlauer Berg, Ost-Berlin - Treffpunkt einer Gruppe Jugendlicher. Eines Abends zerstören sie eine Straßenlaterne und werden daraufhin von der Polizei verhört. Der Zwischenfall führt zur Spaltung der Gruppe, von nun an trennen sich ihre Wege. Während die Einen ihr Leben entschlossen in konkrete Bahnen leiten, flüchten andere in Traumwelten, um sich der Realität zu entziehen.

Ma/Mo 11.5. klo 16.30 Uhr
Lothar Warneke: DIE BEUNRUHIGUNG, 1981, 96 min
Inge Herold on menestynyt ja taitava psykologi. Diagnoosi kyhmystä rinnassa suistaa hänen elämänsä raiteiltaan. Hän joutuu huomaamaan, että on asioita, joita hän ei kykene hallitsemaan, ja yhtäkkiä pienet arkipäivän asiat alkavat tuntua hänestä merkityksellisiltä. Pelätessään leikkauksen kohtalokkaita seurauksia hän päättää tehdä muutoksia elämässään.

Die erfolgreiche und souveräne Psychologin Inge Herold wird durch die Diagnose eines Knotens in ihrer Brust aus ihrem gewohnten Lebensrhythmus gerissen. Sie merkt, dass es Dinge gibt, die nicht unter ihrer Kontrolle stehen und plötzlich spielen die kleinen, "banalen" Dinge des Alltags wieder eine Rolle für sie. Durch die Angst vor den Folgen der Operation, die wie ein Damoklesschwert über ihr hängen, verändert sich ihr Leben.

Pe/Fr 15.5. klo 16.30 Uhr
Frank Beyer: SPUR DER STEINE, 1966, 129 min
Elokuvan näyttämönä on Schkonan valtaisa rakennustyömaa, joka on myös merkkipaalu DDR:n kasvavassa kansantaloudessa. Siellä ei käydä taistoa pelkästään perinteisten ja anarkististen työtapojen välillä, myös yksityisiä konflikteja syntyy Borrathin ja Ballan välille, jotka ovat molemmat kiinnostuneita Katista. Alussa he ovat pelkästään toistensa kilpailijoita, mutta vähitellen löytyy myös yhteinen vihollinen, rakennustyömaan johtaja.

Die Großbaustelle Schkona - ein Pfeiler für die sich im Aufbau befindende Volkswirtschaft der DDR - ist Dreh- und Angelpunkt des Filmes. Dort spielen sich nicht nur der Kampf zwischen traditionellen und anarchistischen Arbeitsansätzen ab, sondern auch die privaten Konflikte zwischen den beiden Konkurrenten Borrath und Balla, die um Kati buhlen. Doch wo sie zunächst noch Rivalen sind, finden sie nach und nach einen gemeinsamen Feind, die Bauleitung.

La/Sa 16.5. klo 14.00 Uhr
Hermann Zschoche: SIEBEN SOMMERSPROSSEN, 1978, 79 min
Robby ja Karoline rakastuvat toisiinsa kesäleirillä, mutta leirin johtaja pitää kovaa kuria ja järjestystä eikä nuorille jää juuri mahdollisuutta keskinäiseen seurusteluun. Heidän ainoa tilaisuutensa ovat "Romeo und Julia" -teatterikappaleen harjoitukset. Näytelmä kuvastaa oikeastaan myös heidän omaa suhdettaan, joka on ongelmallinen heidän erilaisten sosiaalisten taustojensa vuoksi.

Im Sommerferienlager verlieben sich die zwei Jugendlichen - Robby und Karoline - ineinander. Doch aufgrund der strengen, disziplinierten Organisation der Leiterin haben sie nur wenig Spielraum. Die einzige Zuflucht finden die beiden in den Theaterproben zu "Romeo und Julia". Das Stück wird schließlich zum Spiegel ihrer eigenen Beziehung, die ebenso durch ihre verschiedenen sozialen Hintergründe in Konflikt gerät.

Ma/Mo 18.5. klo 16.30 Uhr
Helmut Dziuba: SABINE KLEIST, SIEBEN JAHRE, 1982, 72 min
Menetettyään vanhempansa Sabine joutuu lastenkotiin, missä hän kiintyy yhä enemmän ja enemmän hoitajaansa. Kun Sabine huomaa tämän odottavan lasta, hän päättää karata ja tutustua maailmaan omin päin. Seikkaillessaan tyttö kohtaa mitä kummallisimpia ihmisiä ja joutuu miltei surrealistisiin tilanteisiin.

Nach dem Verlust ihrer Eltern kommt Sabine ins Kinderheim, wo sie sich mehr und mehr auf ihre Erzieherin fixiert. Nachdem sie entdeckt, dass diese schwanger ist, beschließt das Mädchen, aus dem Kinderheim auszureißen und die Welt auf eigene Faust zu entdecken. Auf ihrer abenteuerlichen Reise stößt sie auf ungewöhnliche Menschen und gerät in fast surrealistische Situationen.

Pe/Fr 22.5. klo 16.30 Uhr
Uwe Belz & Jürgen Böttcher & Joachim Hellwig & Harry Hornig:
WER DIE ERDE LIEBT, 1973, 69 min
Dokumentti "Kymmensistä nuorison ja opiskelijoiden festivaaleista", jotka pidettiin Berliinissä vuonna 1973. DDR luopui eristäytyneisyydestään muutaman päivän ajaksi, kun monia uskontoja ja poliittisia vakaumuksia edustavat nuoret eri puolilta maailmaa viettivät yhteistä juhlaa. Myös kamerat olivat läsnä kuvaamassa juhlallisuuksia, keskusteluja, seremonioita ja solidaarisuustapaamisia.
Eine Dokumentation über die X. Weltfestspiele der Jugend und Studenten im August 1973. Für wenige Tage streifte die DDR ihre Abschottung ab, und Jugendliche vieler Länder und unterschiedlicher politischer und religiöser Haltungen feierten gemeinsam ein Fest. Die Kameras waren dabei: Sie nahmen Feiern, Diskussionen, Zeremonien und Solidaritätsmeetings auf.

La/Sa 23.5. klo 14.00 Uhr
Jürgen Böttcher: DIE MAUER, 1991, 91 min
Dokumenttielokuvan aiheena on Berliinin muuri sen viimeisinä päivinä ja sen purkaminen. Tapahtumapaikat ovat historiallisesti merkittäviä: Potsdamer Platz, Saksan parlamenttirakennus, Brandenburgin portti. Sortuvaa muuria vasten Böttcher projisoi historiallisia elokuvakohtauksia: portin läpi ratsastavan keisari Wilhelmin, natsien soihtukulkueen, vuonna 1961 länteen paenneen itäsaksalaisen poliisin ja muurin murtumisen 9. marraskuuta 1989.

Das Thema der Dokumentation: die Berliner Mauer, ihre letzten Tage und ihr Abriss. Böttcher komponierte einen Film wie ein Tafelbild". Als Schauplätze fand er geschichtsträchtige Orte im Zentrum Berlins: am Potsdamer Platz, am Reichstag und am Brandenburger Tor. Auf die niederbrechende Mauer projizierte der Regisseur historische Filmzitate: von Kaiser Wilhelms Ritt durchs Brandenburger Tor über den Fakelzug der Nazis, vom Bild eines Volkspolizisten, der sich 1961 in den Westen rettete, bis zum 9. November 1989, dem Tag des Mauerfalls.

Ma/Mo 25.5. klo 16.30 Uhr
Egon Günther: DER DRITTE, 1972, 107 min
Urallaan menestynyttä Margitia voi pitää DDR:ssä emansipoituneen naisen prototyyppinä. Mutta tämä harmoninen kuva alkaa pian murentua. Hänen onnetonta menneisyyttään kuvataan takaumin. Sitten Margit päättää - vastoin totuttuja tapoja - etsiä itselleen uuden miehen. Hänen tunteenomainen puolensa tulee esiin ja hänen aluksi antamansa itsevarma vaikutelma muuttuu päinvastaiseksi.

Margit gilt aufgrund ihres beruflichen Erfolgs als Prototyp der emanzipierten Frau der DDR. Aber schon bald beginnt das harmonische Bild zu bröckeln, in Rückblenden wird ihre unglückliche Vergangenheit rekonstruiert. Doch Margit beschließt, sich wider alle gesellschaftlichen Konventionen einen neuen Mann zu suchen. Dabei werden ihre sensiblen Seiten sichtbar und ihr ursprünglich selbstsicherer Eindruck kehrt sich ins Gegenteil um.

Pe/Fr 29.5. klo 16.30 Uhr
Wolfgang Staudte: DIE MÖRDER SIND UNTER UNS, 1946, 85 min
Berliini talvella 1945. Keskitysleiriltä palaava naisvalokuvaaja tutustuu kirurgiin, joka yrittää hukuttaa traumaattisia sotamuistojaan alkoholiin. — Sodanjälkeisen Saksan ensimmäinen DEFA:n tuottama elokuva. Yhtiöstä tuli sittemmin DDR:n virallinen elokuvayhtiö. Poliittisesti aktiivinen käsikirjoittaja-ohjaaja Wolfgang Staudte maalaa intensiivisin, ekspressionistisin mustavalkokuvin muotokuvan raunioituneesta kaupungista käyttäen voimakkaan symbolista kuvakieltä. Hildegard Knef näyttelee tässä ensimmäistä pääosaansa. Hänelle elokuva oli läpimurto luonnenäyttelijänä.

Berlin im Winter 1945. Eine Fotografin, die aus dem Konzentrationslager zurückkehrt, trifft in ihrer Wohnung auf einen aus dem Krieg heimgekommenen Chirurgen, der seine schrecklichen Erinnerungen mit Alkohol zu verdrängen versucht. — Der erste deutsche Nachkriegsfilm war zugleich die erste Produktion der DEFA, der späteren offiziellen Filmproduktion der DDR. Der politisch engagierte Drehbuchautor und Regisseur Wolfgang Staudte zeichnet in intensiven, expressionistisch angehauchten Schwarzweißbildern das Porträt einer Stadt, einer Welt in Schutt und Ruinen. Zugleich schwelgt Staudte in stark symbolischer Bildersprache. Hildegard Knef spielte hier ihre erste Hauptrolle, mit der ihr der Durchbruch als Charakterdarstellerin gelang.

La/Sa 30.5. klo 14.00 Uhr
Peter Kahane: DIE ARCHITEKTEN, 1990, 102 min
Uusi rakennusprojekti näyttää antavan uutta potkua arkkitehti Brennerin paikallaan polkevalle urakehitykselle. Miehen alkuinnostus laantuu hänen joutuessaan tekemään epämieluisia kompromisseja ja kohdatessaan vaikeuksia työryhmässään. Lopulta hän katsoo projektinsa olevan tuomittu epäonnistumaan. Elokuva viittaa DEFA-elokuvayhtiön sisäisiin konflikteihin. Sen toiminta lakkautettiin elokuvan valmistumisvuonna.

Der Architekt Brenner sieht in einem neuen Bauprojekt einen Aufschwung für seine ins Stocken geratene Karriere. Doch seine anfängliche Euphorie wird schon bald durch halbherzige Kompromisse und strukturelle Schwierigkeiten innerhalb seiner Arbeitsgruppe zum Stillstand gebracht. Schließlich sieht er das Projekt zum Scheitern verurteilt. Der Film spielt auf die damaligen Konflikte innerhalb der DEFA an, die im Produktionsjahr schließlich aufgelöst wurde.
-------------------------

Terveisin: Juha Elomäki juha.elomaki@elokuvakeskus.fi 050 359 1357





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay