Filmikamari SEK SEL SEOL
Takaisin

SEK Uutisarkisto

26.09.2007
Vuoden 2007 elokuvatuottaja on valittu

Vuoden 2007 elokuvatuottajiksi valittiin
Petri Jokiranta ja Tero Kaukomaa


Lehdistötiedote 26.9.2007
JULKAISUVAPAA 26.9. klo 12.00



Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK ry jakaa Vuoden elokuvatuottaja -palkinnon keskiviikkona 26.9.2007 Bio Rexissä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin Kotimaisessa gaala-näytännössä.

Vuoden 2007 elokuvatuottajaksi valittiin Petri Jokiranta ja Tero Kaukomaa elokuvien Jadesoturi ja Miehen työ ansiosta. Nyt 11. kertaa jaettavan palkinnon, Kultaisen kelan luovuttaa Jokirannalle ja Kaukomaalle vuoden 2003 voittaja, elokuvatuottaja ja Suomen elokuvatuottajien keskusliiton puheenjohtaja Lasse Saarinen. Myös Generator Post jälkituotantoyhtiö haluaa palkita Vuoden 2007 elokuvatuottajan.


Palkinnon perustelut

”Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry on valinnut Vuoden 2007 elokuvatuottajaksi Petri Jokirannan ja Tero Kaukomaan elokuvien Jadesoturi ja Miehen työ ansiosta.

Petri Jokiranta ja Tero Kaukomaa ovat tehneet hedelmällistä yhteistyötä tuotantoyhtiö Blind Spot Pictures Oy:ssä kuuden vuoden ajan. Vuoden sisällä on tullut ensi-iltaan kaksi heidän tuottamaansa hyvin erilaista, omaperäistä ja kunnianhimoista elokuvaa: Jadesoturi ja Miehen työ.

Jadesoturi on uraauurtava teos; kansainvälinen, lajityypiltään erityinen elokuva, joka on vaatinut vuosien ponnistelut rahoituksen varmistamiseksi. Tuottajakaksikko selvisi pitkästä ja kuluttavasta tuotantoprosessista kunnialla avaten samalla suomalaiselle elokuvalle uuden markkina-alueen Kiinassa. Heidän esimerkkinsä on omiaan rohkaisemaan muitakin suomalaisia elokuvantekijöitä uusiin haasteisiin.

Miehen työ puolestaan on pienimuotoinen, huolella tehty ja tyylikäs elokuva, joka pienimuotoisuudestaan huolimatta kasvaa suureksi elokuvaksi tarinan omaperäisyyden ansiosta. Jokiranta ja Kaukomaa ovat vuosien mittaan lunastaneet paikkansa laadukkaiden art house -elokuvien tuottajina.”


Valinta

Vuoden elokuvatuottajan valitsee Suomen elokuvatuottajien keskusliiton jäsenistö. Palkinto on tunnustus arvostetulle tuottajakollegalle. Viime vuonna palkinto myönnettiin
Ilkka Matilalle elokuvan Äideistä parhain ansiosta.


Aikaisemmat palkitut

v. 2006 Ilkka Matila (Äideistä parhain)
v. 2005 Kristiina Pervilä (Melancholian 3 huonetta)
v. 2004 Jarkko Hentula (Helmiä ja sikoja)
v. 2003 Lasse Saarinen (Nousukausi)
v. 2002 Aki Kaurismäki (Mies vailla menneisyyttä)
v. 2001 Timo Koivusalo (Rentun ruusu)
v. 2000 Marko Röhr (Lakeuden kutsu)
v. 1999 Markus Selin (Häjyt)
v. 1998 Kari Sara (Kuningasjätkä)
v. 1997 Mika Ritalahti (Sairaan kaunis maailma)


Jokirannan ja Kaukomaan taustaa

Petri Jokiranta (s. 1965) on valmistunut Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen tuotannon linjalta taiteen maisteriksi 1996. Jokiranta on myös opiskellut teatteritiedettä Helsingin yliopistossa ja suorittanut av-tuottajan PD-diplomin Ad Astra koulutusohjelmassa.

Vuosina 1996–2000 Jokiranta toimi Suomen elokuvasäätiössä tuotantoneuvojana. Hän on rahoittanut yli sataa tuotantoa.

Vuodesta 2001 helmikuuhun 2007 Jokiranta on toiminut omistamassaan elokuvatuotantoyhtiössä Blind Spot Pictures Oy:ssä tuottajana. Hän on tuottanut useita palkittuja elokuvia, muun muassa Jarmo Lampelan elokuvan Eila, Aleksi Salmenperän elokuvat Lapsia ja aikuisia ja Miehen työ sekä Suomessa ennen näkemättömän kansainvälisen projektin Jadesoturi.

Nykyään Jokiranta toimii elokuva-alalla itsenäisenä tuottajana sekä konsulttina useiden kehitteillä olevien elokuvahankkeiden parissa.

Tero Kaukomaa (s. 1960) asuu Zürichissä, missä hän johtaa Blind Spot Picturesin sisaryhtiö Blind Spot Pictures Zürichiä. Hän vastaa myös uuden helsinkiläisen tuotantoyhtiön Bronson Clubin kansainvälisestä toiminnasta.

Kaukomaa opiskeli liiketaloutta ja markkinointia Helsingin kauppakorkeakoulussa, josta hän valmistui 1987. Tuotettuaan satoja mainoksia ja joitakin musiikkivideoita Elohopea Filmissä (1989–1991) Kaukomaa siirtyi lyhytelokuvien ja myöhemmin myös kokoillan elokuvien pariin. 1997 hän perusti tuotantoyhtiö Blind Spot Picturesin, jonka omistajan toimi vuosina 2001–2007 myös Petri Jokiranta.

Kaukomaa on osallistunut useisiin eurooppalaisiin tuottajakoulutuksiin. Hänen tuottamiaan elokuvia ovat muun muassa Auli Mantilan Neitoperho sekä Pelon maantiede, Aleksi Salmenperän Lapsia ja aikuisia sekä Miehen työ ja AJ Annilan Jadesoturi. Hän on toiminut osatuottajana muun muassa Lars von Trierin elokuvassa Dancer in the Dark ja Jan Troellin tulevassa elokuvassa (yhdessä Petri Jokirannan kanssa) Maria Larsson’s Everlasting Moment.

tiedote






© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay